Tämä pikku aarre se on semmoinen poika että. Päivät menee nopeaa yhdessä touhutessa ja pojalla ois kovasti meno päällä. Surku tulee kun ei pääse eteen päin ja lelutki aina karkaa käsistä.
Hurjan nopeasti on aika mennyt, miten se meneekin niin nopeaa?
Juuri kun päästään jonkinlaiseen rytmiin se muuttuu taas. Päikkärit vähentyy tai lisääntyy, syödään useammin tai enemmän ja harvemmin, nukutaan pitempiä öitä sit taas lyhyempiä. Ehkä se aika tulee, kun rytmissä pysytään hieman pitempiä aikoja.
Ennen en osannut arvata, miltä viiden kuukauden ikäiset vauvat näyttävät tai mitä ne osaavat tehdä. Luulin että ne ovat pieniä eivätkä tee juuri mitään, varsinkaan liiku tai ääntele.
Olin selvästi väärässä. Iivo on niin kiinnostunut ympärillä olevista asioista, ettei meinaa aina edes ulos vaunuihin enään asettua nukkuun saati sit pinnasänkyyn. Ruat kiinnostaa, uudet maut ja koostumukset, mitä vanhemmat syö.
Alahammas tekee tuloa ja siitä olemmekin saaneet kuulla jo melko kauan. On jännittävää odotella sen puhkeamista ja alettava peseen sitä.
Vaatteita menee tiuhaa tahtia laatikoiden perukoille kun jäävät pieneksi.
Iivo pyörii lattialla molempiin suuntiin, selällään kulkee omalla tyylillään ja hieroo silmiä kun väsyttää. Kiljumista olemme saaneet tärykalvoille jonkin verran, viikko viikolta tulee jotain uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti