Pieni ihme puolivuotta

Tänään Iivo täytti 6 kuukautta. Huhheijjaa miten aika voi mennä nopeaa. Tämän ilopillerin kans aika lentää kuin siivillä, tylsää hetkeä meillä ei tule. Tämä päivä oli kuitenkin ihan tavallinen muiden päivien joukossa, pienellä haikeudella minulle. Ajatukset ovat seilanneet päässäni kuluneiden kuukausien puuhia muistellen, kuinka poika on kehittynyt ja kasvanut, on tää niin ihmeellistä.
Tänään leikittiin, nukuttiin, naurettiin, laulettiin, tutkittiin uusia mielenkiintoisia asioita ja kylvettiin.
Tietysti pojasta piti myös ottaa kuva nallekarhujen ja Leonin kans, kaikki kiinnostaa aivan eri tavalla nykyään, kaikkeen pitäisi päästä koskemaan.
Viikolla askartelin Iivolle tuollaisen kivan kortin, johon liimasin pitsiä ja pilvet teksteillä.
Hieno päivä pienen ihmeen kanssa. <3
Eilen ollaan aloitettu kahden alahampaan peseminen, jännää puuhaa ja Iivo tuntuu tykkäävän siitä.

Nainen sylissään pienoinen ihme

Tämä pikku aarre se on semmoinen poika että. Päivät menee nopeaa yhdessä touhutessa ja pojalla ois kovasti meno päällä. Surku tulee kun ei pääse eteen päin ja lelutki aina karkaa käsistä.
Hurjan nopeasti on aika mennyt, miten se meneekin niin nopeaa?
Juuri kun päästään jonkinlaiseen rytmiin se muuttuu taas. Päikkärit vähentyy tai lisääntyy, syödään useammin tai enemmän ja harvemmin, nukutaan pitempiä öitä sit taas lyhyempiä. Ehkä se aika tulee, kun rytmissä pysytään hieman pitempiä aikoja.
Ennen en osannut arvata, miltä viiden kuukauden ikäiset vauvat näyttävät tai mitä ne osaavat tehdä. Luulin että ne ovat pieniä eivätkä tee juuri mitään, varsinkaan liiku tai ääntele.
Olin selvästi väärässä. Iivo on niin kiinnostunut ympärillä olevista asioista, ettei meinaa aina edes ulos vaunuihin enään asettua nukkuun saati sit pinnasänkyyn. Ruat kiinnostaa, uudet maut ja koostumukset, mitä vanhemmat syö.
Alahammas tekee tuloa ja siitä olemmekin saaneet kuulla jo melko kauan. On jännittävää odotella sen puhkeamista ja alettava peseen sitä.
Vaatteita menee tiuhaa tahtia laatikoiden perukoille kun jäävät pieneksi.
Iivo pyörii lattialla molempiin suuntiin, selällään kulkee omalla tyylillään ja hieroo silmiä kun väsyttää. Kiljumista olemme saaneet tärykalvoille jonkin verran, viikko viikolta tulee jotain uutta.

Elämäni paras päivä

Noniin, en ees tiiä mistä pitäisi aloittaa. Viime postauksesta on järkyttävän pitkä aika ja tässä on kerennyt tapahtua kaikenlaista.
Koitan nyt aloittaa jostain..

Elikkäs 18.9.2017 heräsin aamuyöllä ja nousin vessaan, huomasin et lapsiveet oli lattialla. Laitoin valot päälle ja huikkasin miehelle et "Ode,on tullut aika" Mies kömpi ylös ja käytti koirat pikaisesti ulkona ja mä aloin soittaan sairaalaan. Sieltä kehotettiin lähtemään pikkuhiljaa sairaalaa kohti. Nopeasti oltiin paikalla ja mut tutkittiin siinä ja siirryin synnytyssaliin.
En nyt ala sen tarkemmin kertoon itse synnytyksestä. Kaikki meni hyvin vaikka kestikin 17h 28min. Monet eri työntekijät oli hommassa mukana ja kun iltavuoro tuli paikalle sanoinki et "teijän työvuorolla tehhään vauva" Ja niin tehtiin, poika syntyi 20:52. Mukana oli myös kätilöopiskelija, josta oli mulle itelle tosi suuri apu. Selostivat ja kertoivat mitä on seuraavan supistuksen aikana luvassa tai mitä pitää tehä. Hyvä tsemppi päällä.
En voinu uskoa et vauva oli nyt siinä. Poika tarras heti isän sormeen kiinni. Ai että tässähän herkistyy kun muistelee.
Niin pieni olento, kaikkein rakkainta maailmassa. Kokoa tällä suloisella oli 47cm ja 3105g.
Pari yötä oltiin sairaalassa ja aloinki sit kyseleen hoitajilta et voisko päästä jo kotiin. Ois vissiin oltu vielä ainaki yks yö, mut mitäs siellä olemaan kun kotona voi samallalain hoitaa vauvaa. Mieski jäi heti isyyslomalle ja hyvinhän meillä meni. Yöt oli suurimmaksi osaksi valvomista ja yhdessä herättiin tai vuorotellen, miten nyt tarve oli.
Koirat ihmetteli kovasti uutta laumanjäsentä ja Töpö on enemmän vauvan perään. Aina kun tulee ulkoa sisälle sen täytyy heti tarkistaa et vauva on tallessa.