Vasta tuntui kuin elämä olisi pysähtynyt oikein kunnolla paikoilleen. Ihmiset ympärillä kiirehtivät mitä kovempaa vauhtia eteenpäin, sinkoilevat ees ja taas, ovat kuin juoksumatolla tietävätkö edes minne ovat menossa. Moinen kiire vaikuttaa sekopäiseltä, hidastakaa vähä.
Itse on paikoillaan, silmät katselevat ympärille, ei oo mitään sanottavaa. Tässä mä olen, mua ei huomata, olenko täällä?
Tovin seurattua tilannetta miettii pitäisikö itsekkin pinkaista takaisin ihmisvilinään, kiirehtimään ja mennä vaan tukkaputkella. Täytyykö niin vain tehdä? Jaksaako sitä oikeasti?
En ees tiiä mitä yritän sanoa. Ainakin sen, että pysähtykää joskus oikeesti ilman pakollista päätepysäkkiä miettimään elämää. Elämässä kun voi sattua kaikenlaista ilman minkäänlaista varoitusta.
Ite oon kyllä ennen ollut just tommonen edellä mainittu ihmistyyppi joka sinkoilee ja menis ja menis vaan. Nykyään kuitenkin meno on pakostakin hidastunu ja hyvä vaan välillä höllätä.
Näistä sekavista tunnelmista toivotan mukavaa viikonloppua! :)
