sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Pieni ihme puolivuotta

Tänään Iivo täytti 6 kuukautta. Huhheijjaa miten aika voi mennä nopeaa. Tämän ilopillerin kans aika lentää kuin siivillä, tylsää hetkeä meillä ei tule. Tämä päivä oli kuitenkin ihan tavallinen muiden päivien joukossa, pienellä haikeudella minulle. Ajatukset ovat seilanneet päässäni kuluneiden kuukausien puuhia muistellen, kuinka poika on kehittynyt ja kasvanut, on tää niin ihmeellistä.
Tänään leikittiin, nukuttiin, naurettiin, laulettiin, tutkittiin uusia mielenkiintoisia asioita ja kylvettiin.
Tietysti pojasta piti myös ottaa kuva nallekarhujen ja Leonin kans, kaikki kiinnostaa aivan eri tavalla nykyään, kaikkeen pitäisi päästä koskemaan.
Viikolla askartelin Iivolle tuollaisen kivan kortin, johon liimasin pitsiä ja pilvet teksteillä.
Hieno päivä pienen ihmeen kanssa. <3
Eilen ollaan aloitettu kahden alahampaan peseminen, jännää puuhaa ja Iivo tuntuu tykkäävän siitä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti