tiistai 6. maaliskuuta 2018

7 vuotta rakkautta

Aloitetaampas ihan alusta, eli vuonna 2010 syksyllä näin mieheni silloisessa baarissa nimeltä Onnela, nykyään se on Tivoli ja kyseistä puolta jossa tapasimme kutsutaan hinkkauspuoleksi. Tiiä sit mistä on nimensä saanut, mutta siellä ei ole tarvinut käydä enään moniin vuosiin.
Baarissa vaihdettiin muutama sana ja huomasin myöhemmin, että sama mies on minun kanssa samassa koulussa. Facebookissa lisäsin kaveriksi ja siitä se sit lähti. Nähtiin muutamia kertoja kavereittemme kanssa ja bileissä.
Joskus talvella aloimme seurustelemaan, muutamien erojen ja vaikeuksien jälkeen tosissaan helmikuussa 2011.
Virallista vuosipäivää meillä ei ole eikä sitä tarvita, voimme juhlia yhdessäoloa milloin halutaan.
Yhteen muutettiin kesällä 2013. Muuttoja on kertynyt yhdessä jo neljä.
Paljon ollaan reissattu yhdessä ja hienoja muistoja kerätty kasaan. Nyt vielä uus perheenjäsen seikkailuissa mukana, ei voi olla kuin tyytyväinen elämään!

Lauantaina teimme yhdessä oikeen kunnon romanttisen illallisen. Isot pihvit, uunijuureksia, perunoita, kastike ja salaatti.
Todella hyvää oli hyvässä seurassa vieläpä.








Lauantaina otettu yhteiskuva ja kesäkuussa 2012 minun valmistujaisjuhlista. Ihania aikoja.
Tästä on hyvä jatkaa yhteistä matkaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti