keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Itse tehdyt lahjat ihan muuten vain



Käytiin eilen poikien kans kaverin luona kylässä ja huomasin yks päivä somesta, että hänen tyttö on alkanut käyttämään asusteita. Keksin heti, että voisin tytölle jotain itse tekaista.
Kaivoin ompelukoneen komerosta ja aloin tehdä suunnitelmaa rusettipannoista. En ole mitenkään paljon ommellut ja ohjeista en oikeen saa tolkkua. Tuumasta toimeen ja muutaman kerran pieleen ja uudestaan vain tekemään. 
Sata kertaa ompelukone sylttäsi ja veti langat ja kankaat oikeen kunnolla sylttyyn, oli hyvä aika pitää pieni kahvitauko.

Minulla ei myöskään ole kankaita, mutta onneksi pieniä vaatteitani on kassi tolkulla. Sieltä löytyi hyviä materiaaleja. 



Tein alemman rusetin eka ja alkoi pelottaan et tulikohan liian pieni, joten tein myös toisen hieman isomman.
Pantoihin voi vaihdella rusettien värejä ja kokoja.

Kaverille laitoin lahjapakettiin talvella virkatut ympyrät. En kyllä yhtään tiedä mitä ne voisi olla, mutta ehkä ihan hyvä niin jokainen joka semmoisen saa voi itse päättää mitä sillä tekee. Jätin päättelylankaa paikoilleen, joten sen voi esimerkiksi ripustaa johonkin tai laittaa vaikka pannualuseksi.



Myös paketointiin halusin panostaa ja kaikki materiaalit löytyi komeroistani. Olen säästänyt mm. Netistä tilattujen tuotteiden paketteja ja paperia joka suojaa särkyviä, niitä on hyvä jatkokäyttää juuri tällaisiin asioihin. 
Kukat löytyi pihalta ja silkkinauhasta tein rusetin itse. Juuttinarua ja kakkupaperia tarvii aina silloin tällöin, joten niitäkin hyödynsin. 




Näyttävä ja helppo rusetti 🎀

Tarvitsee vain: 

🔻Pahvia johon laitetaan kiinni neljä siveltimen vartta tai haarukka
🔺Silkkinauhaa jota kiedotaan 7 kerrosta
🔻Keskelle pari solmua ja valmista on!





Minusta on mukava tehdä ja värkätä kaikenlaista öisin kun muut jo nukkuvat. Myös lahjojen antaminen ilman mitään syytä on mukavaa, varsinkin kun tietää että vastaanottaja arvostaa itse tehtyä.

Mitä sinä olet viimeksi tehnyt itse?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti