Puolivuotispäivät

Maanantaina mini täytti 6 kuukautta ja pari päivää siitä niin Iivolla tuli mittariin 3,5 vuotta. Hurjaa vauhtia menee aika. Yks päivä sanoin miehelle, että ihan parissa viikossa on vauva mennyt hurjasti eteen päin. Kovasti yrittää alkaa istumaan lattialla ja mun jalkojen yli kömpii kun istun lattialla. Itseään nostaa kyllä kovasti ja ryömii melkosta kyytiä. Muutamat konttausliikkeetkin on nähty.

Pomppiminen on ollut jo jonkin aikaa todella hauskaa sylissä, niimpä ripustimme oven karmeen hyppykeinun. Siinähän se riemu vasta alkoikin kun pystyi ite pomppiin ja välillä pysähtyä tarkkaileen mitä kaikkea ympärillä näkyy.

Oivan ollessa jo niin ketterä on pinnasängyn pohjan laskemisen aika. Aina kurkistelee sieltä ja selällään pomputtelee jalkojaan, kömpii ja yrittää istua. Menee vaaralliseksi kohta touhu.

Vaunukoppa on vaihdettu ratasosaan ja autotallissa oottaa ihan perusrattaat. Ratasosaa pystyy hyvin säätämään eri asentoihin ja siihen saa hyttys- ja sadesuojaa kiinni.

Oon alkanut myös sisällä pitämään enemmän rintareppua, niin saa käsiä vähän vapaaksi kun paikoillaan tämä heppu ei viihdy ja lattialla kun on niin ei tarvi koko ajan kytätä.

Iivolla on jonkin aikaa ollut jo kiukkukausi / uhma, yhtäkkiä saattaa kesken hyvän mielen kiukku iskeä ja tuntuu kuin kaikki olisi häntä vastaan. Huomaan, että hän itsekin on siitä joskus vähän ihmeissään. Esimerkiksi jos pikkuauto tipahtaa häneltä kädestä on se ehkä koiran syytä tai äitin, huuto on kovaa ja mikään sanominen ei auta. Silloinen on hyvä ottaa vähän takapakkia ja antaa hänen rauhoittua itsekseen. 

Pukeminen yleensä sujuu hyvin ja haluaakin itse yrittää, mutta jos asiat ei sujukkaan on vaihteeksi taas tilanne päällä.

Muutenkin kun tuo ulos lähteminen on kahden muksun kans melko pitkä operaatio ei kiukkuja haluais siihen mukaan, mut pitää vaan kehua ja auttaa. Eihän se mikään maailmanloppu ole, vaikka hänelle se on pettymys.

Leikit yksin on pojalla pienestä asti sujunut hyvin, hän pystyy keskittymään toviksikin ihan omiin juttuihin ja se onkin äärimmäisen tärkeää tuossa iässä. Aina ei tarvitse vanhempien olla mukana.

Yritän myös pitää päikkärit ajantasalla Iivolla, monesti hän nukahtaakin ekana. Huomaa et tarvii niitä kyllä ja neuvolassa sanoivat et jos vaan mahdollista niin antaa nukkua päikkärit, on kuulemma vaikutusta myöhemmin mm. ADHD:hen. Saapa itsekin hetkeksi ummistaa silmiä jos siltä tuntuu.

Mukava on katsoa kun pojat ”leikkivät” yhdessä autoilla ja puuhailevat keskenään vaikka Oiva yleensä vain kuolaa kaikki mihin koskee.

Naurua riittää kyllä joka päivälle ja itsellä ois opettelun paikka, ettei niin herkästi naurais kaikelle varsinkaan niille asioille mitkä ei ole oikein, niistä kun Iivo vaan saa lisättyä löylyä. Aikuisten yllättäminen ja naurattaminen kun on tuossa iässä todella mahtavaa. 

Mielikuvitus on taas uudella asteella ja se on jotenkin todella jännittävää miten se onkaan 3 vuotiaan mielessä. Aivan parasta, monenlaisia seikkailuja syntyy kun lähtee niihin mukaan.