Muutoksia puolivuotiaalle

Ei ihan heti uskois että perheen pienin on vasta 6 kuukautta ja kiipeilee sitteriin ja ryömii ympäri kämppää. Kova hinku on päästä isoveljen perään ja leikit kiinnostaa todella paljon, samoten kuin muiden syöminen. Hän yrittää napata kädestä sapuskaa ja aukoo suuta sylissä istuessaan.

Pinnasängyn pohjaa on laskettu, ettei vaan pääse tulemaan sieltä yli. Sängystä on hepun mukava kurkkia pinnojen välistä ja naureskella veljen kanssa. Eka yö pohjan kanssa alhaalla oli raju, herättiin joka tunnilla. Tais vähän jännittää se muutos, mutta nyt jo palattu ”normaaliin, eli herätään 98x yössä.

Pakko välillä pitää poikaa rintarepuissa et saa vähän ees käsiä vapaaksi ja tehtyä kotihommia. Aika kätevä muutenkin se reppu kun saa selkäänkin asennettua, kun lähdetään metsiin koko porukalla.

Pojan ollessa lattialla hän on samantien jo aivan eri huoneessa minne hänet oli laskettu. Vauhtia siis riittää ja hyvähän se on, pysyy itsekin vireessä koko ajan, vasta näin illalla on aikaa sit istua alas. :)

Oiva kiipeää syliin kun istun lattialla ja pienet esineetkään ei häntä paljon estele.

Oiva ei oo enään hetkeen tykännyt olla Tripp trappin baby setissä, vaan aina kun yrittää laittaa siihen niin alkaa rimpuilu ja itku. Muutenkin setti näyttänyt jo melko pieneltä meijän jantterille. Siirryttiin siis normi syöttötuoliin ja aluksi sekin oli uutta ja jännää. Pikkusen aikaa kerrallaan kun pitää niin alkaa tottumaan siihen.

Tänään ei meinannut ulkona olemisesta tulla mitään kun Oiva ei ois halunnut olla kärryissä, ei siis missään asennossa. Muu miesväki puuhasteli autotallissa ja olisi vissiin itsekin sinne kovasti halunnut mennä touhuaan. On jännä miten hän seuraa kaikkea mitä muut touhuaa ja ehdottomasti, jos vaan pääsee liikkeelle niin on salamana paikalla.

Pääsiäinen menee lätäköissä läträten ja yhdessä puuhastellen. Vähän kyläilyä ja hyvää ruokaa, se riittää.

                                   Ihanaa Pääsiäistä sinne ruudun toiselle puolen!

Puolivuotispäivät

Maanantaina mini täytti 6 kuukautta ja pari päivää siitä niin Iivolla tuli mittariin 3,5 vuotta. Hurjaa vauhtia menee aika. Yks päivä sanoin miehelle, että ihan parissa viikossa on vauva mennyt hurjasti eteen päin. Kovasti yrittää alkaa istumaan lattialla ja mun jalkojen yli kömpii kun istun lattialla. Itseään nostaa kyllä kovasti ja ryömii melkosta kyytiä. Muutamat konttausliikkeetkin on nähty.

Pomppiminen on ollut jo jonkin aikaa todella hauskaa sylissä, niimpä ripustimme oven karmeen hyppykeinun. Siinähän se riemu vasta alkoikin kun pystyi ite pomppiin ja välillä pysähtyä tarkkaileen mitä kaikkea ympärillä näkyy.

Oivan ollessa jo niin ketterä on pinnasängyn pohjan laskemisen aika. Aina kurkistelee sieltä ja selällään pomputtelee jalkojaan, kömpii ja yrittää istua. Menee vaaralliseksi kohta touhu.

Vaunukoppa on vaihdettu ratasosaan ja autotallissa oottaa ihan perusrattaat. Ratasosaa pystyy hyvin säätämään eri asentoihin ja siihen saa hyttys- ja sadesuojaa kiinni.

Oon alkanut myös sisällä pitämään enemmän rintareppua, niin saa käsiä vähän vapaaksi kun paikoillaan tämä heppu ei viihdy ja lattialla kun on niin ei tarvi koko ajan kytätä.

Iivolla on jonkin aikaa ollut jo kiukkukausi / uhma, yhtäkkiä saattaa kesken hyvän mielen kiukku iskeä ja tuntuu kuin kaikki olisi häntä vastaan. Huomaan, että hän itsekin on siitä joskus vähän ihmeissään. Esimerkiksi jos pikkuauto tipahtaa häneltä kädestä on se ehkä koiran syytä tai äitin, huuto on kovaa ja mikään sanominen ei auta. Silloinen on hyvä ottaa vähän takapakkia ja antaa hänen rauhoittua itsekseen. 

Pukeminen yleensä sujuu hyvin ja haluaakin itse yrittää, mutta jos asiat ei sujukkaan on vaihteeksi taas tilanne päällä.

Muutenkin kun tuo ulos lähteminen on kahden muksun kans melko pitkä operaatio ei kiukkuja haluais siihen mukaan, mut pitää vaan kehua ja auttaa. Eihän se mikään maailmanloppu ole, vaikka hänelle se on pettymys.

Leikit yksin on pojalla pienestä asti sujunut hyvin, hän pystyy keskittymään toviksikin ihan omiin juttuihin ja se onkin äärimmäisen tärkeää tuossa iässä. Aina ei tarvitse vanhempien olla mukana.

Yritän myös pitää päikkärit ajantasalla Iivolla, monesti hän nukahtaakin ekana. Huomaa et tarvii niitä kyllä ja neuvolassa sanoivat et jos vaan mahdollista niin antaa nukkua päikkärit, on kuulemma vaikutusta myöhemmin mm. ADHD:hen. Saapa itsekin hetkeksi ummistaa silmiä jos siltä tuntuu.

Mukava on katsoa kun pojat ”leikkivät” yhdessä autoilla ja puuhailevat keskenään vaikka Oiva yleensä vain kuolaa kaikki mihin koskee.

Naurua riittää kyllä joka päivälle ja itsellä ois opettelun paikka, ettei niin herkästi naurais kaikelle varsinkaan niille asioille mitkä ei ole oikein, niistä kun Iivo vaan saa lisättyä löylyä. Aikuisten yllättäminen ja naurattaminen kun on tuossa iässä todella mahtavaa. 

Mielikuvitus on taas uudella asteella ja se on jotenkin todella jännittävää miten se onkaan 3 vuotiaan mielessä. Aivan parasta, monenlaisia seikkailuja syntyy kun lähtee niihin mukaan.