tiistai 23. maaliskuuta 2021

Pääsiäistä päin

Pääsiäistä aloimme Iivon kanssa valmistelemaan varmaan jo kaksi viikkoa sitten. Ollaan maalattu kananmunakennoja, munia, käpyjä ja askarreltu kortteja. 

Myös suklaaherkuille on tehty paperilautasista kulhot valmiiksi ja pääsiäisruoho on nousemassa. Pienet tipuset odottaa vihreää paikkaansa, toki ne on saanut vähän kauko-ohjattavan auton lavalla kyytiä. 


Pääsiäisaskarteluja on mukava tehdä kun on hyvin suunnitellut mitä tekee ja mistä. Minin nukkuessa päikkäreitä ei kauheasti kuitenkaan kerkeä tekemään ja kaikkien tavaroiden levittämiseenkin menee oma aika. Välillä jää kesken tai pojan mielenkiinto hiipuu, joten minä jatkan ne yleensä illan päätteeksi loppuun.

Kaikkea ihanaa sitä varmasti värkkäis jos ois aikaa, ihan mahdottomia ei yöllä viitsi vaikka valvon myöhempään. Muutamat muutkin suunnitelmat on jo hyvällä alulla ja niitä pyrin tekemään, ettei vaan jää tekemättä.





Kortit valmistuu nopeasti ja huomasin pääsiäislaatikosta, että siellä on viime vuonna tehtyjä kortteja, kun ei päästy niitä kenellekään toimittamaan Koronan vuoksi. Tänä vuonna ne toivottavasti vaihtavat osoitetta niin pääsevät ilahduttamaan muita.

Keltainen on ehdottomasti kevään väri ja samalla kun laitan rairuohon kasvamaan vaihdan kukille myös mullat. Se on jo sellainen merkki, että voi pikku hiljaa alkaa kaivaan uikkareita esiin.



Miten siellä Pääsiäisen valmistelu sujuu?

2 kommenttia: