sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Perjantai shoppailut

Perjantaina kävimme hakemassa pojalle Stokken tripp trapp syöttötuolin, johon meillä oli jo ennestään vauvatuki. Nyt voi mukavasti syödä hieman korkeammalta.
Paluumatkalla piipahdettiin pikaisesti Zeppeliinistä ostamaan syntymäpäivälahjaa Iivon serkkupojalle. Lahja löytyiki nopeasti, joten kerettiin käydä vielä Cubuksella, josta löytyi body ja collegepaita.
Mies oli sopinut, että poika menisi hoitoon mummulle ja me käytäisiin ravintolassa syömässä. Meillä oli jo tiedossa minne menisimme syömään, joten suuntasimme M6 Diningiin. Ollaan molemmat käyty aikaisemminkin kyseisessä ravintolassa ja kokemukset ovat mitä parhaimmat. Valitsin listalta uunilammasta lohkoperunoilla ja mies kunnon burgerin. Ruoka oli täydellistä, suussasulavaa ja iso annos. En jaksanut kovinkaan paljoa syödä vaikka nälkä oli suuri. Otin loput kotiin ja siitä sai syödä vielä kaksi annosta. Hintakaan ei päätä huimaa, yhteensä ruoat maksoivat 31 euroa.
Mahat täynnä suuntasimme Valkeaan ja minulla oli tiedossa, että uusi päiväkirja tulisi tällä reissulla löytää, joten Flying Tiger copenhagen oli oiva valinta.
Sieltä löytyikin heti kaksi kirjaa mukaan, joista toisesta teen varmaan reseptikirjan. Löysimme myös teekannun, geelikyniä, saippuan ja liimapuikon.
Poikkesimme Fiorellaan josta mukaan lähti harmaa haalari, maastokuvioinen paita, huivi ja phone holder.
Ennen pojan hakemista kotiin, kävimme Prismassa ruokaostoksilla. Tuttipulloihin uuet tuttiosat, ruokalappuja ja tutteja ostettiin myös.
Oikein mukava päivä ja Iivolla oli kans mennyt kivasti mummun kans.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti