tiistai 27. helmikuuta 2018

Meidän arki

Meijän arki on vielä joka päivä täysin erinlaista. Yleensä aamuisin mies herää pojan kanssa ensin noin kello 7-8:30 aikaan ja ainakin poika tulee vielä takaisin nukkumaan, kun on saanut aamupalan.
10:30 oon minäkin viimeistään miesväen kans hereillä.
Päivisin leikitään, ulkoillaan, kyläillään ja nukutaan päikkäreitä. Minulta ei oikein onnistu tuo päikkäreitten nukkuminen pojan kans samaan aikaan. Herään koko ajan tai tekisi mieli tehdä omia juttuja tai sitten niitä vähemmän mukavia kotihommia.
Nyt kun Iivo on sen viiden kuukauden on minulle alkanut tulemaan väsymystä, tuntuu ettei sängystä meinaa päästä ylös, mutta hyvin sitä sitten päivän kuitenkin jaksaa.
Aurinko alkaa koko ajan paistamaan enemmän ja sekin piristää päiviä kivasti.

Kiinteitä meillä syödään 2-4 kertaa päivässä ja siihen maidot päälle. Ollaan tehty aika paljon Iivolle ruokia pakasteeseen ja välillä syö myös kaupan soseita.
Virallisia kylpy- ja saunapäiviä meillä ei ainakaa vielä ole, ihan sen vuoksi kun päivät voi heitellä ihan laidasta laitaan. Välillä on virkumpia päiviä ja sit vähemmän. Kahesti viikkoon kylvetettään.
Nukkumaan poika menee 20-21 aikaan, joskus uni ei sit meinaa tulla millään. Öisin herätään 100 kertaa tai sit vain muutama. Vielä on niin heittelevää tää arki.

Meillä minä siivoan enemmän ja mies tekee ruoat ja käyttää koirat lenkillä.
Mies harrastaa yleensä iltaisin harrastuksissaan ja minä hoidan kotikuntosalini kun poika nukkuu, hieman vaihdellen miten itestä tuntuu, et onko päivällä vai illalla. Kahdesti viikkoon oon pyrkinyt kuntoilemaan, ettei tuu pitkiä välejä.
Yleensä mies käy ruokakaupassa töistä tullessaan ja joskus käydään koko porukalla kun on vapaata.

Miehellä kun on viikonloppuvapaita pyrimme ulkoilemaan ja kyläilemään yhdessä.

Näin se arki rullaa kun pelisäännöt on selvät!





Päivät me puuhaillaan leikkimatoilla ja lattialla telmien, välillä poika levähtelee Tiny love cozy rocker napper keinussa tai pinnasängyssä. 
Yhdet päikkärit nukkuu vaunuissa, missä saa parhaat unet.










Iltaisin katsomme miehen kans yleensä vielä telkkaria ja viimeistään kahentoista aikaan kömmitään pehkuun. Iivo yleensä sen huomaa ja haluaa meidän keskelle nukkuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti