sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Yrttilaatikon nikkarointia


Pari viikkoa sitten nikkaroimme Iivon kans oikeen kunnon kokoisen yrttilaatikon jaloilla, eipä pääse koirat nostaan koipia siihen. 

Sää oli sateinen joten hain uudesta puuliiteristämme lankkua ja aloimme hommiin takkahuoneessa. Mitattiin sopivan kokoiset palat ja sahasin käsisahalla tarvittavat materiaalit. Iivoa hieman auttaen sai poika itse painaa porakonetta jokaisen ruuvin kohdalla. Yhdessä tekeminen on super kivaa. 😌

Nopeasti saatiin runko valmiiksi ja aurinkokin alkoi sopivasti paistaan niin päästiin ulos maalaamaan. Iivo maalasi keltaisella laatikkoa ja minä aloitin jalkojen sahaamisen ja myös maalauksen.

Pari päivää kesti, että maali oli kokonaan kuivunut. Juhannuksena ostettiin multaa ja yrttejä, istutus voi alkaa.

Meiltä löytyy sisältäkin vielä siemenestä kasvatettuja yrttejä sekä siemeniä, ne tulee vielä kesän aikana myös siirtää pihalle.







Pari säkkiä multaa ja yrtit kehiin. Muutamia tukirakennelmia pit myös asentaa, sillä yrtit alkaa roikkuun melko nopeasti. Vettä pari kertaa päivässä ja rehut ruuan sekaan. 🌿



Apuri aina valmiina auttamaan ja ohi mennen voi vähä persiljaa maistella :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti