torstai 3. kesäkuuta 2021

Hiekkalaatikko kehiin

Pihallamme oli valmiina ikivanha ja laho hiekkalaatikko, josta kasvoi komeaa heinää. Laatikko sai purkuluvan ja tilalle suunniteltiin uus upea paikka leikkiä.

Minä suunnittelin ja mies toteutti, parissa päivässä oli valmista. 

Tarvittiin vain lautaa, Virtasen maalia, mustaa maalia ja valkoista spray-maalia. Tietty ruuveja, sahaa, sirkkeliä ja jätesäkkiä laatikon pohjalle.

Ensin kaivettiin sopiva alue, mitä syvemmälle kaivoi alkoi esiin tulla vanhoja roskapaikkoja. Ennen vanhaa kun kaikki on tungettu maahan, älytöntä muttei ollut muutakaan.

Olin innoissani mitä kaivaessa olisi esiin tullut, mutta lopetimme homman kun esiin tuli vain lasinsiruja ja kokonaisia pullojakin.

Kuopan pohjalle vielä kerros multaa ja kehikon rakentamisen pariin.









Laatikon reunojen maalaus, hiominen ja hiekan laittaminen oli mukavaa puuhaa.

Hiekoissa oli melkoisia hintaeroja. Keskustan läheisyydessä hiekan hinta oli 20-30 ja hiekkalaatikkohiekka 55e. Käsittämättömiä hintoja, sillä mekin tilattiin syksyllä kotiinkuljtuksella sitä ja makso jotain 20e.

Onneksi tsekattiin paikallinen sorafirma ja hinta oli 10e kärryllinen.

Täydellistä sileää hiekkaa ja heti oli pojat tunnustelemassa sitä käsillä.





Lopuksi vielä reunoille autorata maalilla ja spraylla.

Leikit alkoi samantien ja naapurin pojatkin pääsi laatikolla käymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti