maanantai 8. tammikuuta 2018

Ristiäiset

22.10.2017 vietettiin pojan ristiäisiä. Ristiäispäivän aamu oli yhtä tohinaa täynnä, viime hetken valmistelut käynnissä. Kaikki saatiin valmiiksi ja juhlat voi alkaa.
Vieraita oli mukavasti paikalla ja kaikki sujui hyvin. Kastetilaisuus ei kauaan kestänyt ja pappikaan ei joutanut kahvia juomaan, kun oli jo toiseen paikkaan riennettävä. Oli hauska kun pojalle nimi kerrottiin niin huokas oikeen syvään ja kyllähän siinä pikkasen alko naurattaan. Kai kuitenkin ihan tyytyväinen on nimeensä, Iivo Ensio.
Tarjolla oli suolaisia- ja makeita kakkuja, pikkuleipiä, mokkapaloja ja lapsille vaahtokarkkeja. Laitettiin lapsille omat tarjoilut toiseen huoneeseen, kun tilat oli melko pienet. Lapset viihtyivät ja leikkivät omia juttujaan.



 



Valitsimme pojalle neljä kummia, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä.
Ristiäislahjoja sai paljon mm. Muumiaiheisia astioita, pehmokanin, kehyksen, lahjakortin Baby styleen, kirjan, leluja, mummin tekemän lattiapeiton ja mitähän muuta. Ihania oli kaikki.


 

Virallisen tilaisuuden jälkeen vaihdettiin mekko miehekkääseempään asuun. 


Vähän niukasti on nyt kuvia, kun ipadilla pitää tehä päivityksiä. Ristiäismekosta tulen laittamaan myöhemmin kuvaa.

Viikko pari eteen päin saimme kuulla, että meidän täytyy muuttaa 3 kk:den sisällä pois asunnosta, sillä vuokranantaja haluaa muuttaa takaisin asuntoonsa.
Oltiin keretty asua 5 kuukautta ja juhliin saatiin viimiset laatikot purettua kaappeihin.
Oli pikkasen raskasta pienen vauvan kans pakkailla kamoja. Vähän kerralla sitä sai pakattua kun vauva koko ajan lähellä.
Onneksemme löydettiin pian rivitalo kolmio samaan vuokraan, neliöitäkin ihanat 71! Kaikesta huolimatta ollaan tyytyväisempiä kuin koskaan näihin muutoksiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti