maanantai 8. tammikuuta 2018

Vaihteeksi muutto

Muuttohommiin päästiin jo paria päivää ennen kuun loppumista. Siskon kanssa kuskattiin sen autolla niin paljon kuin saatiin vain mahtumaan. Olihan meillä vaihteeksi ihan lystiä. Mulla oli etupenkillä säkkejä niin paljo sylissä, etten nähny mitään. Toisella kerralla oli laatikoita ja jotain irtaimistoa joita sain käsillä puskea takapenkille ajon aikana.
Lopulta päätettiin et hommataan kärry tähän hullujen hommaan. Pian serkkupoikamme tuli kärryn kans jeesiin. Montaa reissua ei tarvinu ajaa kun tavarat oli jo uudessa osoitteessa.
Pari päivää meni vanhan asunnon viimisten tavaroitten kuten varaston tyhjentämiseen ja loppusiivoukseen.


Leonilla ihan mahoton karvanlähtö 

 


Pinnasängystä laitan nyt kaks kuvaa, kun en oo laittanut ihan ekaa vauvan petiä eli laatikkoa.





Tällä hetkellä Iivo nukkuu meidän välissä unipesässä.


Tän kaapin päältä löytyy ihania tavaroita.  Hananaulakko etsii vielä paikkaansa, joten on tuolla. "Ei mainoksia" -kylttiä ei rivitalossa tarvi, joten seki on hyllyllä. Nuo pienet kengät on serkku hommannu baby showereihin Iivoa varten, joten odotellaan jalkojen kasvavan. Poron kello on muisto Leviltä. 




Kukat sai paikakseen Ikean hyllykön, joka laitettiin vaakatasoon. Sopii tosi hyvin tuohon ikkunan eteen. Hommasin uudet verhot, mukavaa vaihtelua. Ihanan kevyen oloiset ja valoisat.





Ai, että on mukavaa kun on omaa pihaa. Ollaan ihan mielissään tehty aina lumitöitä. Linnuillekkin hommattiin sapuskat pihalle. Pihalla on näkynyt monia lintuja mm. Punatulkkuja, mustarastas ja tinttejä. Etupihalla oli yks aamu ketun jäljet, joten semmonenki hiippaillut ympäristössä.

Kohta puolin voi alkaa suunnitteleen tupareita. Ei ollakkaan koskaan pietty niitä vaikka muuttoja on takana ainakin kolme. 

Meillä vietettiin 12.11.2017 ensimmäistä Isänpäivää. Tuore isä sai kahvit ja leivokset sänkyyn asti. Olin teetättänyt Ifolorilta canvastaulun lahjaksi. Idea lähti siitä, että isä ja poika laittoivat aina nenät yhteen, joten halusin tilanteesta kuvan ja seinälle. Lahja oli menestys!
Askartelin itse myös kortin, joka on tehty Ifolorinlaatikosta, jossa valokuvat saapui kotiin.
Mielikuvitusta käyttäen siitä tulikin melkoinen. Koitin piirtää Iivon käsistä ja jaloista ääriviivat melko huonosti onnistu, mutta Sain kuitenkin jonkulaiset.




Ristiäiset

22.10.2017 vietettiin pojan ristiäisiä. Ristiäispäivän aamu oli yhtä tohinaa täynnä, viime hetken valmistelut käynnissä. Kaikki saatiin valmiiksi ja juhlat voi alkaa.
Vieraita oli mukavasti paikalla ja kaikki sujui hyvin. Kastetilaisuus ei kauaan kestänyt ja pappikaan ei joutanut kahvia juomaan, kun oli jo toiseen paikkaan riennettävä. Oli hauska kun pojalle nimi kerrottiin niin huokas oikeen syvään ja kyllähän siinä pikkasen alko naurattaan. Kai kuitenkin ihan tyytyväinen on nimeensä, Iivo Ensio.
Tarjolla oli suolaisia- ja makeita kakkuja, pikkuleipiä, mokkapaloja ja lapsille vaahtokarkkeja. Laitettiin lapsille omat tarjoilut toiseen huoneeseen, kun tilat oli melko pienet. Lapset viihtyivät ja leikkivät omia juttujaan.



 



Valitsimme pojalle neljä kummia, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä.
Ristiäislahjoja sai paljon mm. Muumiaiheisia astioita, pehmokanin, kehyksen, lahjakortin Baby styleen, kirjan, leluja, mummin tekemän lattiapeiton ja mitähän muuta. Ihania oli kaikki.


 

Virallisen tilaisuuden jälkeen vaihdettiin mekko miehekkääseempään asuun. 


Vähän niukasti on nyt kuvia, kun ipadilla pitää tehä päivityksiä. Ristiäismekosta tulen laittamaan myöhemmin kuvaa.

Viikko pari eteen päin saimme kuulla, että meidän täytyy muuttaa 3 kk:den sisällä pois asunnosta, sillä vuokranantaja haluaa muuttaa takaisin asuntoonsa.
Oltiin keretty asua 5 kuukautta ja juhliin saatiin viimiset laatikot purettua kaappeihin.
Oli pikkasen raskasta pienen vauvan kans pakkailla kamoja. Vähän kerralla sitä sai pakattua kun vauva koko ajan lähellä.
Onneksemme löydettiin pian rivitalo kolmio samaan vuokraan, neliöitäkin ihanat 71! Kaikesta huolimatta ollaan tyytyväisempiä kuin koskaan näihin muutoksiin.



sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Elämäni paras päivä

Noniin, en ees tiiä mistä pitäisi aloittaa. Viime postauksesta on järkyttävän pitkä aika ja tässä on kerennyt tapahtua kaikenlaista.
Koitan nyt aloittaa jostain..

Elikkäs 18.9.2017 heräsin aamuyöllä ja nousin vessaan, huomasin et lapsiveet oli lattialla. Laitoin valot päälle ja huikkasin miehelle et "Ode,on tullut aika" Mies kömpi ylös ja käytti koirat pikaisesti ulkona ja mä aloin soittaan sairaalaan. Sieltä kehotettiin lähtemään pikkuhiljaa sairaalaa kohti. Nopeasti oltiin paikalla ja mut tutkittiin siinä ja siirryin synnytyssaliin.
En nyt ala sen tarkemmin kertoon itse synnytyksestä. Kaikki meni hyvin vaikka kestikin 17h 28min. Monet eri työntekijät oli hommassa mukana ja kun iltavuoro tuli paikalle sanoinki et "teijän työvuorolla tehhään vauva" Ja niin tehtiin, poika syntyi 20:52. Mukana oli myös kätilöopiskelija, josta oli mulle itelle tosi suuri apu. Selostivat ja kertoivat mitä on seuraavan supistuksen aikana luvassa tai mitä pitää tehä. Hyvä tsemppi päällä.
En voinu uskoa et vauva oli nyt siinä. Poika tarras heti isän sormeen kiinni. Ai että tässähän herkistyy kun muistelee.
Niin pieni olento, kaikkein rakkainta maailmassa. Kokoa tällä suloisella oli 47cm ja 3105g.
Pari yötä oltiin sairaalassa ja aloinki sit kyseleen hoitajilta et voisko päästä jo kotiin. Ois vissiin oltu vielä ainaki yks yö, mut mitäs siellä olemaan kun kotona voi samallalain hoitaa vauvaa. Mieski jäi heti isyyslomalle ja hyvinhän meillä meni. Yöt oli suurimmaksi osaksi valvomista ja yhdessä herättiin tai vuorotellen, miten nyt tarve oli.
Koirat ihmetteli kovasti uutta laumanjäsentä ja Töpö on enemmän vauvan perään. Aina kun tulee ulkoa sisälle sen täytyy heti tarkistaa et vauva on tallessa.







sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Loput raskausviikot vielä kehiin








Melko turvoksissa oli naama tässä vaiheessa. Raskausviikolta 35 ei löytyny yhtään kuvaa. Alko oleen jo sen verran pinkeeolo et ei paljo naurattanu. :D






Jälkeenpäin nyt kun katsoo näitä maha kuvia niin kyllä se näyttää valtavalta. Ei se sillon tuntunu yhtään isolta. Yöt oli pahimpia, mikään asento ei ollu hyvä ja närästys kruunas kaiken.
Viikolle 38+0 päästiin ja poika synty. Kerron pian lisää...

perjantai 1. syyskuuta 2017

Isyyspakkaus

Olisinkohan kolmisen viikkoa suunnitellut, että tekasen tulevalle isälle pakkauksen. Amme oli oivallinen pakkaukseksi, siihen mahtu kaikki.
Pakkauksen sisältö:

Isän hoitoon: Vaihtopaita eli Superisi, pari olutta, kahvia, energiajuomaa, suklaata, sisuja ja deodorantti.
Pitkiin / valvottuihin öihin mahdollisesti tarvitsee tulitikut silmiin.

Vauvan hoitoon: Bodyt, tossut, lakki, äänenvaimennus- ja hurmuritutti, harsoja, "Tähtää ylemmäs isi"-ruokalappu, tuttipullo, hedelmäsose, maidonkorvikkeita sekä vanupuikkoja- ja lappuja.

Vaipan vaihtoon: Vaipat, hajusuoja, ilmanraikastin, puhdistuspyyhkeet.

Vauvan Viihdyttämiseen: Leluja

Kerroin äitille, että ois kiva tehä semmonen vauvan kylpypyyhe hupulla ja että siinä ois joku eläin. Käytiin kangaskaupassa ja löytyi ruskeaa pyyhekangasta, josta tulis oivallinen karhupyyhe. Mä suunnittelin ja äiti toteutti. :)
Lisäksi mulla oli kotona pehmoista banda-kangasta, jonka äiti ompeli peitoksi.

Pakkaukseen tein itse vapautumiskortteja mm. "Vapaudut vaipanvaihdosta päiväksi" tai "omaa miesaikaa".

Pojan ultrakuvasta otettiin kopio ja kontaktoitiin se kehyksiin.








Yllättäen koirat oli kans penkomassa pakkausta.
Vauvanlelut tais olla kiinnostavimpia.



Haastavaa oli tehdä "Kelan" kirjettä, että sais mahollisimman oikian näköisen siitä ja kaikki tekstis aseteltua hyvin. Muutamat kirjotusvirheet sinne sit jäiki mut mies meni ihan täydestä. Jess!



Pakkausta oli mukava suunnitella, mutta vaikeuksia meinas olla pitää kaikki piilossa viimiseen asti.
Isyyspakkauksen antopäivänä mulla oli neuvolakäynti ja olin suunnitellu, että käyn kaupasta ostamassa viimeiset tarvikkeet. Miehellä siis vapaapäivä ja ois kuvitellu, että se ois nukkunu ees ysiin asti, mutta ei. Laittoi hän mulle viestiä "ookko vielä neuvolassa, oon täällä pihalla koirien kans" oli siis tullu vastaan sinne ja mä laitoin et "oon kaupassa, hetki menee". Näin kaupasta kuinka se seiso siellä ja näkee takuulla nyt kaikki mitä oon ostamassa. Mun piti vielä 10 min oottaa et kello ois 9 ja voisin ostaa kaljat. :DD Harvemmin sitä tulee aamusta jo jonotettua kaljakaupassa.
Noo eipä siinä, tarjoitui hän kantaan kassin. Sanoin vaan että voin kantaa mut ei auttanu. Onneks pohjalla oli kaikki salaiset tuotteet.

Kotia kun päästiin katottiin vähä aikaa sarjaa ja keksin, että pitäsköhän se turvakaukalo jo asentaa autoon. Saisin oivallista aikaa kasata kaikki ammeeseen.
Sinne hän meni sit asentamaan sitä ja kohta se tuli pumppaan vaunujen renkaat täyteen, meinasin jo ratketa, että "pitäskö tulla välillä teelle?" Kello alko oleen jo sitä luokkaa et posti tulis.
Kävin viskaamassa ovelle muutamat mainokset ja "kelankirjeen". Koiratki näki mitä tein niin eivät haukkunu postia. Mies haki postin ja kohta luukusta tippuki oikiat postit :DD
Huusin vaan olkkarista et "jaoit meille jo postin"

Aijaijaii makiaa hommaa!

Kaikki pakkauksesta tulee varmasti käyttöön.

lauantai 19. elokuuta 2017

Baby shower

Huh huh, eilen mulla oli aamuvuoro ja sen jälkeen oltiin äitin kans suunniteltu et käydään järkkään meijän kirppispöytä kuntoon ja alentaan tuotteet 50%.
Siellä tovi kierreltiin sit ja sanoin muutamaan kertaan jo äitille et "lähtäänkö, jalat huutaa hoosiannaa". Äiti siis koitti vaan vitkastella et meillä kotona ystävät saisivat viimeisteltyä mulle Baby showerit.
Vatsassa alkoi jo kurniin ja viime yönä tuli nukuttua vain jotain neljä tuntia, joten pinnaki alko kiristyyn ihan kiitettäviin lukemiin.

Viimein saavuttiin meille, äiti muka halus tulla mittaileen pinnasänkyyn lakanoita :DD Mut sisällä olikin täydelliset vauvajuhlat käynnistymässä.
Pienen järkytys-herkistyskohtauksen päätyttyä tajusin ees kattua ympärille et ketä kaikkia oli paikalla. Kaikki tärkeimmät ystävät, sisko, serkut ja tulevat mummit. <3






Kaikenlaista suolaista ja makeaa olivat tehneet juhliin. Koristeet oli viimisen päälle pojan väreissä.





Vaippakakun olivat tietenki kasanneet, josta löytyi kaikkia tarpeellisia pikkulahjoja. Oli pehmoleluja, helistimiä, tuttipulloja, tutteja, harsoja, pesuainetta, pesulappuja, talkkia, lakanoita ja pulloharjoja.
Tulevaan hoitopöytään oli hoitoalunen hommattu, matkoille matkasänkyä ja jaloille oikeen ite tehty jalkakylpyainekset. Pienet kengät lankattuna ja vaatteita. Aivan kaikkea mitä tullaan tarvitsemaan.

Töpö se on ollut uteliaana, varsinkin jos näkee leluja, joista lähtee ääniä. Leonillekkin oli laitettua kaulaan koriste, kuvassa ois voinu olla vähä ryhdikkämpänä. :D

Työkaverin kans meillä on ollut puhetta et sitten ku maha on isompi hän saa tehdä mulle maalauksen.
Ja oikea paikka näytti teokselle olevan juhlat.
Samalla kun taiteilija teki teosta mulla jalat sai lillua itse tehdyssä jalkakylvyssä ja kylläpä tuntu pitkän päivän päätteksi hyvältä. Hartijat sai hierontaa ja poika pomppi mahassa kun sivellin hipsutti mahaa.





Jalkojen turvotuksesta oon saanu kärsiä aika lailla, kengät kiristää varsinkin iltaisin.




Tästä maalauksesta tuli täydellinen. Kun joku osaa niin sit se vaan osaa! :)) Suosittelenki kaikkia käymään Instagramissa kattomassa taiteilijan teoksia nimellä: elisauroora


Aivan ihanat juhlat oli kyllä ja ohjelmassa oli myös pojan syntymäpäivä arvailua, nimiarvausta, pituutta ja painoa. Saa nähä kellä menee veikkaukset lähemmäs.
Mä ainakin yllätyin totaallisesti, en ois voinu kuvitellakkaan et tämmöstä ovat suunnitelleet kuukausi tolkulla.

Ps. Huomenna viimeinen työpäivä ja sit viikon loma ja siitä suoraa äippälomalle. On tää vaa jännää!

torstai 10. elokuuta 2017

Pojalle unipesä

Kesällä käytiin äitin kans ostamassa Eurokankaasta tarvikkeita tulevaa pesää varten. Meinas olla vaikeuksia löytää sopivan värisiä / kuviollisia kankaita, mutta lopulta päädyimme raitaan. Aika makianhan äiti siitä sit loihti! :)
Äitillä oli vaikeuksia ymmärtää unipesän ohjetta, mutta taitavana ompelijana hän pystyi itse soveltamaan.





















Kyllä tuossa pehmoisessa pesässä passaa torkkua. En malta oottaa et poika köllii tuolla. Tarvittaessa laitoja voi höllentää kun kasvua alkaa olemaan enemmän.