Sinä ± minä = 10 vuotta

 

Meillä tuli hiljattain 10 vuotta yhteiseloa. Aika on mennyt kyllä hurjan nopeasti, paljon on keretty kokemaan. Monia monia reissuja ympäri Suomea, juhlia ja tuiki tavallista perhe-elämää nyt reilu kolme vuotta.

Iloa ja onnea on riittänyt, myös menetyksiä joista yhdessä on selvitty. Oman aikansa se ottaa, mut loputtomiin ei surkutella vaan mennään eteenpäin.

Toisesta on oppinut paljon, tietää hyvät ja huonot puolet tai oikeastaan ne joita voi kehittää. Itestä tiiän et vois turhasta sanomiset jättää kokonaan sanomatta, myös vois opetella vähä siistimmäksi. Imuroin kyllä joka toinen päivä ja moppikin heiluu pari kertaa viikossa ainaki, mut tommoset niinku vaatteiden ja tavaroiden oikeille paikoille sijoittelu tuntuu näiden vuosien jälkeenkin edelleen haastavalta.

Molemmat tykätään urheilla ja sille on löydettävä aina aikaa, muuten alkaa pääkopassa leikkaan kiinni. Retkeily on se meijän yhteinen juttu kyllä. Aivan sama onko kyseessä päivän reissu metsään vai viikon reissu Lappiin. Lapset kulkee kaikkialla mukana missä mekin, siitä ei tingitä.

Nyt kun ollaan kohta puolivuotta asuttu omakotitalossa on mukavaa yhdessä suunnitella mitä kotiin tehdään ja hankitaan. Tykätään itse tehdä vaikka ei osattaiskaan, otamme selvää ja aletaan hommiin. Nikkaroinnit ja pihahommat on unelmaa, lumitöistäkin saa taistella.

Tässä biisinpätkä, jossa on ihanat sanat

Sinä vain, olet mun, juhlien kuohuvaa

Sinä vain, olet mun, sydämen humalaa

Ja vain sinun kanssasi olen tuntenut magneetin voiman

Sinä vain, olet mun, siltani tulevaan

Sinä vain, olet mun, juoneni tarinaan

Ja vain sinun kanssasi olen saanut kantavat siivet 

Vannon sulle rakkauden, kotkan lailla meistä taistelen

Läpi hirmumyrskyjen 

Vuoksi meidän huomisen

Kyllä sen huomaa et elämä kasvattaa ihmistä, ei oo se sama ujo nuori nainen. Pikemminkin vastuullinen, energinen, elämänjanoinen ja muutenkin rennompi ihminen. Tästä on hyvä jatkaa seikkailua seuraavaan lukuun.

Mikä on teidän parisuhteen tukipilari?

Retkiluistimilla treffeille

Viime sunnuntaita odotin niin paljon, koska oli selvää että lähdemme miehen kanssa treffeille. Ei ihan perus mestoilla vaan meren jäälle ja jalkoihin kiinni retkiluistimet. Ihan kahdestaan ei kuitenkaan oltu, vaan päätetttiin ottaa kuitenkin sporttihirmu Elmo mukaan. 

Tilattiin molemmille uudet retkiluistimet ja onneksi ne kerkes tulla viikonlopuksi perille. Näihin teriin kiinnitetään suksisiteet ja eikun monot jalkaan. Selvästi mukavammat kuin kenkämallin luistimet. Kantapää nousee irti, mikä on parempi. Mukaan myös sauvat ja eikun menoksi.

Lapset oli mummulla sen aikaa ja me viiletettiin ympäri merta kuin mitkäkin pikaluistelijat. Aivan sairaan mukavaa oli kirmailla pitkin jäätä ja väistellä lumidyynejä.

Elmo ois voinu pinkoa varmaan pari päivääkin siellä, oli aivan elementissään.

Retkiluistimilla pääsee niin lujaa kun vaan uskaltaa mennä, itekki otin näyttävän mahalaskun yhteen dyyniin. 

Jäällä meni porukkaa vaikka millaisilla vempeleillä, oli: autoa, mönkijään, moottorikelkkaa, potkuria, fatbikea, suksia ja ilmatyynyalusta. Siellä sitä tilaa on kaikille.

Majakalla pysähdyttiin eväillä ja matka jatkui melko pian. Aivan super mukavaa puuhaa. Eilen ostettiin parit naskalit ja heittovarjo jotka on hyvä olla jatkossa mukana.

Perhepeti vai ei

 Perhepeti vai ei?

Meillä esikoinen on saanut nukkua vauvasta asti meijän vieressä. Nyt ollaan kuitenkin pyritty et nukkuis omassa huoneessa. Ihan hyvin on mennyt, kuitenkin usein yöllä kömpii viereen. Viime yönä huomasin hänen seikkailevan ympäri kämppää itkuisena. Mies meni hänet hakemaan ja viereen rauhoittui heti.

Toinen tapaus on nyt tämä uusi perheenjäsen. Hänen kohdalla ollaan oltu alusta asti sitä mieltä, että viereen ei otettaisi. Tilanne on nyt se, ettei hän rauhoitu pinnasänkyyn kuin päikkäreille. Illalla yritin monta tuntia saada omaan sänkyynsä nukkuun, tuloksetta. 3 vuotias toi äitille oikeen kuulosuojaimet, kun itse yritti nukkua omassa huoneessa. Huuto on jotain käsittämätöntä. Lisäksi se, että yrität saaha nukkuun tunti tolkulla ja siitä ei loppua näytä tulevan, onko touhussa järkeä. Vauvan ääni alkaa meneen painoksiin ja huuto muuttuu hysteeriseksi.

Viereen otettua vähän aikaa menee siihen, että saa hengityksen tasaantumaan ja haukkominen loppuu. Siihen se viereeni simahtaa kuin enkeli. 

Muutaman kerran yössä tankkaa maitoa, kääntyilee ja on rauhallinen. 

Otetaanpa tähän plussat ja miinukset perhepedistä

👍 Kuulet jokaisen perheenjäsenen hengityksen

👍 Kaikki nukkuu paremmin ( ei itsellekään tarvi nousta pinnikselle 100x yössä)

👍 On lämmintä ja tiivistä

👍 Huomaa jokaisen liikkeet

👍 On rauhallista

👎 3 vuotias ainakin haluaa yleensä nukkua poikittain tai laittaa jalat vanhempien päälle

👎 Pitää olla tosi varovainen

👎 Herää kuorsauksiin ja painajaisiin

👎 Tilaa ei oo paljon, X-asennossa ei voi nukkua

👎 Toinen koirakin köllii yleensä pedissä

👎 Harvoin saa nukkua miehen kans vierekkäin

Viime yönä mietin tätä asiaa kun kaikki oltiin pedissä. Mukavahan se on olla rakkaitten keskellä, mutta pidemmän päälle tätä ei ehkä jaksa. 

Iivo haluais, että Oiva muuttais pinnasängyn kans hänen huoneeseen. Idea kuulostaa hyvältä, mutta ei ainakaan vielä ajankohtaiselta koska minillä on haastetta ikenien ja opittujen taitojen kanssa, jotka vaikuttaa rauhoittumiseen.

Täältä löytyy kans tietoa perhepedistä: https://www.huonoaiti.fi/onko-perhepeti-sittenkin-paras-valinta/

Pakkanen paukkuu

Tänään mittari näytti -20 astetta, aurinko paistoi puiden latvaan ja houkutteli meitä ulkoileen. Kun pakkasta on tuon verran on pukeminenkin sit ihan omaa luokkaansa.

Oivalta vaihdettiin body ja housut pois ja puettiin eka:

➡️ merinovillahaalari 

➡️ collegehousut-, ja paita 

➡️ hanskat 

➡️ tossut

➡️ kypärälakki ja pipo.

⤵️

Sitten toppapuku, makuupussi ja vaunuun vetään sikeitä.

Tyytyväisenä nukkui koko matkan.

Täydellinen keli oli kyllä, harmi vaan kun koirat ei päässy mukaan. Tassut jäätyis aika äkkiä.

Iivo matkusti rattikelkalla ja laski muutamat laskut isän kans.

Kotona ootti herkullinen hernesoppa.

Lompsis lumikenkäileen

Vuosi sitten ostin miehelle lahjaksi lumikengät ja tänään päätin lähteä itse kokeilemaan niitä kun luntakin on satanut niin mukavasti. 

Lumikengät tai no räpylät (kuvastais paremmin) olalle ja etsimään sopivaa kohtaa, ettei nyt kovin moni näkis mitä amatööri meinaa seuraavaksi tehdä kun suuntaa kinokseen. Kävelen reippaasti yli hiihtolatujen, jossa näyttää olevan kuhinaa, ainakin 20 viilettää hymyissä suin menemään. Sopivan paikan löydän helposti ja läheltä kotia. Kengät jalkaan ja kiristetään, tarkistus ettei näy ketään. 

Luulin että lumikenkäily on ihan tavallista kävelyä jos osaa kävellä. Olin reippaasti väärässä, toki se on kävelyä, mutta todella paljon raskaampaa. Lumi oli kevyttä vasta satanutta, mutta itse tarpominen siellä on ihan tosissaan kuntoilua. Reisissä alkoi heti tuntumaan. Siellä mä pitkin mettiä tarvoin menemään, vauhtiin ku pääsi niin se alkoi tuntuun tosi mukavalta. Mietin siellä metsän siimeksessä, että sauvat vois olla myös aika mukavat mukana mutta ei välttämättömät. Tajusin kuinka helppoa on lähteä vain metsään käveleen ilman et uppoaa haaroja myöten hankeen ja eihän siitä mitään tulis.

Tämä laji menee ehdottomasti jatkoon. Kaikkein parasta oli myös itse luonto, en meinannut päästä paria askelta edemmäs kun katselin ympärilleni. Lumiset puut ja kumpuileva maasto, uskomattoman kaunista.

Lumikengissä on pohjassa piikit joten ne ei oo yhtään liukkaat ja mä aluksi luulin et ne on niinkö sukset. Eli voi ihan hyvin mennä sit vaikka jäälläkin tai ihan kovalla hangella.

Loppupäivä siivoiltiin, maalattiin ja saunottiin. Iivon kans vähä innostuttiin uusien maalien kanssa, että paperitki loppu kesken.

Vaikka en oo mikään hyvä piirtäjä niin tuo maalaminen tuntuu jotenkin helpolta ja mukavalta. Ehkä siinä vois kehittyä kun tarpeeksi paljon harjoittelee.

Tuli myös ravattua tietokoneella ja tabletilla kattelemassa pelejä ja blogijuttuja.

Oisin laittanut tänne videonpätkän, mutta en saanut jostain syystä siirrettyä koneelle.

Vissiin nuo pionikuvat meillä aika suosittuja kun joka elektroniikasta melkeen löytyy. Tänään sanoin miehelle et voitas teetättää kuvia nuista huoneen täyteen. Kesällä sain lahjaksi tuon kauniin kimpun.

Siellä lapsukaiset, ei oo ihme ettei malttas pysyä paikalla kun isoveli käy oikeen sängystäkin kurkistelemassa.

Pienempi viime yönki vaan kieri omassa sängyssä kun otettiin unipesä pois. Sama meno näyttää ainakin nyt jatkuvan täällä, joten palataan asiaan jälleen.

Huippuvuosi 2020

Vuosi 2020 tuli päätökseen ja voin sanoa et yksi parhaimmista vuosistani on nyt takana. Paljon tapahtui, muutettiin omakotitaloon, jota päästiin sisustaan just semmoseksi kuin haluttiin. Vielä riittää suunnittelua ja eipä tarvi tehä mitään remontteja. Pientä pintahommaa ja talua seinään. Olohuoneeseen tarviskin keksiä jotain kun sieltä sais jo hoitopöydän heivata pois ja on toinenki pöytä aivan turha siellä. Mut aikanaan kuhan keksii mitä laittaisi.

Perheeseen saatiin ihana poika ja arki rullaa kivasti.

Laitetaampa kuvia kehiin.

Tammikuussa tein raskaustestin, joka oli positiivinen. Jäimme odottamaan ja pitkään.

Jo ensimmäisellä ultrauksella näkyi, että saamme poikavauvan. Se uutinen kuulosti ihanalta. 

Silti raskauden mukana kulki tietynlainen pelko, jos kaikki ei menisikään hyvin. Vuosi sitten olimme kokeneet suuren menetyksen kun pienen sydän ei jaksanut.

Yritin pysyä positiivisena vaikka välillä pienetkin seikat säikäytti todenteolla.

Helmikuussa käytiin reissu Rymättylässä. Lunta ei ollut ollenkaan ja mukaan sai pakata kevätvaatteet. Tehtiin puuhommia ja käytiin Turussa shoppaileen.

Maaliskuussa ulkoiltiin paljon ja käytiin retkillä. 

Huhtikuussa ulkoiltiin, tuota on kyllä turha sanoa joka kohtaan kun ulkoillaan paljon. 

Korona kevät oli monille rankkaa aikaa, me nautittiin normaalisti ja ajettiin autolla retkeilymestoille. Joka viikko, välillä monta kertaakin lähettiin sinne koko perheen voimin temmeltään.

Rajua oli kun monet avautuivat minulle siitä etteivät jaksa kotona korona aikana lasten ja töitten kans."Mitä lasten kans voi tehä?" "Ne on tiellä siellä" Ei oo mitään tekemistä, ei oo hoplopit tai muut sirkukset auki, ei voi mennä uimahalliin"

Menin nuista melko vihaiseksi sisältä, eikö oikeesti ihminen keksi mitään omien lasten kanssa, eikö jaksa tehdä heidän kans mitään ja että ihan tiellä. Voi hyvää päivää sanompahan vaan. Heille sanoin et "pukaseppa lapsille vaatteet päälle, pakatkaa eväät ja lähtekää luontoon"

Ei sen kummepaa tarvi, luonnossa riittää niin paljon katseltavaa kun vaan ees viittii mennä sinne.

Lisäksi kaikki pelit, leikit, kokkaaminen, leipominen, ompeleminen, askarteleminen tää lista tulis todella pitkäksi jos minä tätä alan kirjoittamaan. 

Me ei ees olla käyty koskaan hoplopissa, tässä on kotona ihan tarpeeksi hoploppia ku vaa viittii nähä vaivaa asian eteen.

Okei se siitä jatketaan toukokuulle..

Toukokuussa vietettiin äitienpäivää ja uskallettiin kertoa tulokkaasta jo muille.

Rakenneultrassa kaikki hyvin ja laskettuaika olis 17.9 eli päivää ennen esikoisen synttäreitä.

Jatkettiin odottelua, tässä raskaudessa olin malttamaton en ois jaksanut oottaa yhtään et saatais nyytti syliin.

Käytiin tsekkaamassa joko mökille pääsis, mutta lunta oli vielä todella paljon joten ajettiin tädin kautta kotiin.

Iivo oli innoissaan kun näki lehmiä.

Kesäkuussa päästiin jo mökille ja lähettiin Lappiin. Yövyttiin Kittilässä ja sieltä tehtiin päiväreissuja vähä joka suuntaan. Käytiin Levillä, Sodankylässä, Hetta-Pallaksella, Ylläksellä ja vaikka missä. Välillä reitit meni niin suomaisiksi ettei uskallettu autolla ajaa ees kaikkia reittejä. 

Kohtuukokoisen mahan kanssa jaksoi kuitenkin hyvin tehdä kävelylenkkejä.

Jukuparkissa käytiin tosi kuumana päivänä ja mukavaa siellä kyllä oli.

Iivokaan ei malttanu oottaa veljeä. Laitettiin kaikki jo kesällä valmiiksi.

Heinäkuussa seikkailtiin montuilla ja Martinniemessä. Käytettiin uutta kauko-ohjattavaa venettä vesillä aina kun sää vain salli, välillä satoi mut mitäpä väliä.

Päivärinteen kesäkahvila on ihastuttava paikka ja siellä nautittiin mehut ja kahvit.

Loppukesästä aloimme ihan vahingossa käymään asuntoesittelyissä, pian se olikin jo ihan harrastus ja alettiin tosissaan ettimään kotia. 

Suunniteltiin jopa sellaisia paikkakuntia jotka on olleet ehdottomalla ei listalla, mutta onneksi me ei kuitenkaan sinne muutettu. Meri on se meijän juttu ja sen on oltava lähellä.

Paksut ja turvonneet nilkkani oli välillä melko kipeät, mut silti ravattiin esittelyissä.

Elokuussa täydellinen koti löytyi ja alettiin soitteleen pankkien kanssa. 

Pian kaikki olikin jo selvää ja talon tuli vielä homeenasiantuntija tarkistamaan läpi, kättä päälle ja sitä rataa.

Vielä paksumpien nilkkojen kanssa jaksoi silti kierrellä sisustusliikkeitä läpi, käydä värimaailmoja tsiigaileen ja kertakaikkisesti unelmoida tulevaisuudesta.

Sanoinki yks päivä siskolle et "Onneksi tuo talokauppahommatki tuli tuossa samassa rytäkässä kun olin raskaana, normaalisti mä niin ressaisin kaikesta tommosesta"

Kaikki meni vaan niin omalla painolla, ei mitään paineita ja päästäin muuttaan jo 12.9. Jännitti suunnatomasti se, että vauva syntyis kesken muuton tai keskelle sekasortoa. 

Tutustuttiin tulevan kodin ympäristöön. Puut notkui naavaa, metsät on täynnä marjoja, ladut lähtee aivan talon vierestä, meri vain 700m päässä ja mielettömät harrastusmahollisuudet.

Niin parasta.

Syyskuussa tosiaan 12.9 päästiin muuttamaan ja vauva pysyi hyvin mahassa. Muuttopäivänä jo ripustettiin verhot ikkunoihin ja tavarat löysi nopeasti paikoilleen.

15.9 vauva kertoi et nyt ois tuloillaan. Aamuyöstä veet meni ja soitin sairaalaan, sanoivat et rauhassa vain kotona 8 asti.

Hoidettiin homma kotiin ja kätilö sano meitä oikeen hyväksi tiimiksi. 

Potrapoika syntyi!

Lokakuussa arki lähti rullaan kivasti ja uudella paikkakunnalla on niin rauhallista. Kotonakin viihtyy niin paljon kuin vain huvitttaa. Elämä hymyilee.

Iivon 3v bailut pidettiin uudessa kodissa ja pihalla sai tehä "puuhommia" eli kaikkea mitä isikin tekee.

Paljun alusta piti tehä kuntoon ja polttopuita tuli, haravointia ja muuta mukavaa nikkarointia.

Marraskuussa vietettiin ristiäiset ja puuhasteltiin ulkona kaikenlaista. Sisällä askarreltiin, leivottiin, katottiin piirettyjä, soitettiin pianoa ja aivan mitä voi vaan keksiä.

Joulukuussa valmisteltiin joulua ja nautittiin sen odottamisesta ja sen tuomasta rauhallisuudesta.

Ihanaa aikaa tuo joulukin kyllä. Joulukuusi ei kauaa viihtynyt meijän pirtissä vaan päätti näyttää viimisetkin merkit vihjailusta ja puottaa neulaset alas. 

Imuri piti muutaman kerran tyhjentää kun täytty niin paljon siitä havun määrästä. 

Tilaa tuli sit ihan kivasti ja päätettiin tehä temppurata jota sit muutama kierros ravattiin. Heti sen perään sit ongintaa ja mietittiin et mitä tuohon kuusen jättämään kohtaan vois laittaa. Vielä ei olla siitä päätetty, mut ehkä pingispöytä, saa nähä.

Kaikin puolin loistava vuosi. Kiitos!