torstai 11. huhtikuuta 2013

Semmosta tämmöstä

Eilen aamulla päätettii hellun kans lähtä käymään Hulluilla päivillä ja siellähän riitti ihmisiä ja mukaan tarttui yksi t-paita. Siellä ei kauaa jaksanu olla ja lähtiin käymään vielä joissaki liikkeissä kattelemassa itelle kesätakkia, mutta eihän semmosta tietenkää löytyny. Harmittaa ku viime kesänä ostin nahkatakin, jonka alle mahtu melko paksuki huppari, niin nyt se ei mee mahan kohalta ees kiinni vaikka ois vaan toppi alla. Phyh. Jospa jostain löytys joku kiva takki. Kahentoista aikaan lähtiinki sitte töihin ja illasta tuli nähtyä pitkästä aikaa kaveria ja treffattiin keskustassa. Mahassa pikkusen kurni, joten päätimme pistäytyä Kauppuri 5:ssa. Tilasin ranskalaiset valkosipulidipillä ja voe mahoton että oli maukasta. Tovin siellä istuttua päätimme jatkaa matkaa takkatulen ääreen Graalin maljaan. Pari lasia punaviiniä ja mukavaa jutustelua, siinä vierähti tunti kaks. Tuli puheeksi, että mulla on kauheesti pieneksi jääneitä vaatteita, joita oon jossain vaiheessa roudaamassa kirpparille. Illalla kotiin päästyä kävin vielä vaatekaapin läpi ja sieltähän löyty vielä kaks isoa kassillista lähes käyttämättömiä kamppeita ja pieneksi jääneitä farkkuja. Tänään kaverini piipahti tsekkaileen kamat läpi ja mukaan lähti vaikka ja mitä kampetta. HYVÄ!
Niin ja eilen tuli ostettua myös liput Kaija Koon keikalle. Jihuu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti