sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kameralla leikkimistä

Kameralla leikkiminen on joskus ihan kivaa vaikka kuvat ei aina onnistukkaa. Tänään aattelin vaan kuvata mun tukkaa kun se on kasvanu tosi paljon ja jälleen mietin mitä voisin tukalle tehä kun juurikasvu alkaa näyttään ihan kauheelta. Päänahkani ei kauheesti kestä värjäystä, joten jotain hennompaa vois miettiä.
Nythän mulla onki aikaa miettiä kun oon reippaan viikon talvilomalla.



















Pari viikkoa sitten laitoin alatukkaan turkoosin väristä suoraväriä, joka haalistuu pikkasen aina pesussa, mutta väriä voi lisätä jolloin väri taas kirkastuu ja näyttää hyvältä. 
Tässähän tuli tosiaan vähä muitaki kuvia ku pelkästään tukasta, mutta eipä se mittään haittaa. 
Tosi ihanaa kun aurinko on alkanut paistamaan ja piritstää päivääni aina vaan enemmän. Tekis jopa mieli lähtä hiihtään, mutta tiiä sitte saanko enään koskaan suksia jalkaani. Aurinkoa hyväksi käyttäen otin muutamat varjokuvat. 




Tiiä sit mitä noissa kuvissa oikeen tapahtuu :-D valssia kenties?

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vuokatissa mökkeilemässä

Kauan odotettu mökkireissu on reissattu viime viikonloppuna ja aivan mieletön reissu oli kyllä. Mökkeilyyn osallistui siskoni ja kolme serkkutyttöä sekä viis muuta, joita en entuudestaan tuntenut. Käytiin eka iltana baarissa (Kantiksessa :´D), jossa saatiin tanssia jalat kippeiksi sekä sisko nyrjäytti nilkkansa. Hauskinta oli se, että paikalliset oli lähteny baariin pilkkihaalarit päällä. Ei kait siinä tietenkää mitään, meillä tytsyillähän oli kunnon bilekamat niskassa.

Lauantaina alettiin loiventamaan oloja heti ku saatiin silmät auki. Ohjelmassa oli ajelua ympäri kyliä ja käytiin rinteessä kuvailmessa kuin pahimmatkin turistit. Maisemat oli huikeat ja viima viilsi nenänpäätä. Osa naikkosista halus mennä Kantinkultaan kylpylään ja muut sitte mökissä höpötti keskenään. Katinkullassa käytiin kaikki kyllä syömässä.


















Mökissä oltiin serkkujen kesken pantomiimia ja laululeikkejä, juotiin sitrusjuomia vodkan kera. Illasta lähettiin ulos hyppimään hankeen ja päästettiin sisäiset lapset ulos kuoresta ja kierettiin oikein kunnolla. :) Olihan meillä lystiä, kinoksesta suoraan sitte saunaan ja jotku uskaltautu hankeenki pyörimään.

Viikonloppu meni vaan pirun nopiaa, joten alettiin jo uutta reissua suunnitteleen.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Kuvien sekamelska

Tilasin tuossa yks päivä valokuvia kun koneelle kerääntyy aina niin paljon kuvia niin ois mukava kattua perinteisesti albumista kuvia ja näyttää ystäville ja lapsille sitten joskus. :D
Tilasin Smartfotosta, jossa yks kuva maksaa 9 senttiä, joten ostoskoriin kerty yhteensä 217 kuvaa. Parin päivän päästä ne jo tipahti postiluukusta.





Joskus ostin jostain alennuskorista tommosen ison kehyksen ja viime yönä oli sit niin tylsää, että aattelin laittaa kehykseen pikkasen sisältöä.

Vielä olis hakusessa erin kokoisia kehyksiä ja paljon sekä se albumi johon voisin kuvat liittää..

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulukuulumiset




Joulu meni rennosti ja hienoja paketteja avatessa. Jälleen oli kyllä tontut tiennyt mitä lahjoja meitsi tarttis.
Oli legginssii, termosmukia, ruokakirjoja, villasukat, ipadiin näppäimet, suklaata ja kaikkea tarpeellista.

Kun termosmukipakettia aukasin, oli mulla melkoset ilmeet varmaan kohilla kun luulin että saisin kameraan uuden objektiivin. :DD

 Äiti oli jälleen loihtinut upean käsityön joka ripustetaan seinälle. :)


Koirilta vielä kuulumiset tähän loppuun. Jouluna herkuttelivat mahat täyteen maksalaatikkoa ja availivat muutamat herkkupaketit.
Töpölle piti tänään rakentaa peti, että se näkee mitä ulkona tapahtuu. Toisinsanoen petinä toimii varastosta haettu pahvilaatikko ja päällä oma peti. :D



Ruokaremontti

Joulukuun 9 päivä kävin lääkärissä, sillä vatsani oli reistaillut todella paljon ja häirinnyt pahasti päivittäisiä touhujani. Aina syönnin jälkeen vatsaa alkoi nipistellä ja maha meni sekaisin, vessassa sai ravata ja olo helpottui. Pahinta oli se kun ei tiennyt mistä se johtui ja mitä tulisi vältellä jottei vastaavaa enään tapahtuisi. Lääkäri passitti minut verikokeisiin ja seuraavana päivänä soitti tuloksista, tulokset olivat todella hyvät joten suolitähystykseen ei ollut tarvetta. Sovimme kuitenkin, että alkaisin kokeilla FODMAP ruokavaliota. Tutkiessani asiaa ajatus moisesta ruokavaliosta kuulosti kauhealta ja ei yhtään mukavalta..lista tuotteista ja aineksista joita tulisi välttää oli hirvittävää luettavaa. Mielessäni oli vaan kysymys "Mitä mä ees voin syyä?" tuntui, että kaikki oli kiellettyä.

Turvotus lähti viikossa, samotenku 2 kiloa, kolmessa viikossa oli lähtenyt 4 kiloa. Sekin tuntu kummalta ku ei tarvis laihtua ja kilot vaan karisee, en siis oo mikään timmi mutta muotoja vois tietenki olla :D

Outoa ettei oo tiennyt että on turvotusta, vatsa ei ole enään "pallo". FODMAP ruokavalio on auttanut tosi paljon, sillä minulla on mitä ilmeisimmin ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS). Ei tiedetä mistä se johtuu ja täydellistä hoitoa ei ole.
Diettinähän tuo on tosi toimiva, mutta en ikimaailmassa ois itekseni moiseen ruokaremonttin alkanut, mietin gluteenittomia tuotteitakin, että hyi helkkari neki on pahaa, mutta väärässä olin, nykyään on niin paljon vaihtoehtoja ja leipäkin tosissaan maistuu leivältä ja hyvää on.
Oli hyvä, että tajusin hankkiutua lääkärin juttusille, sillä olen suoleni ja vatsani kanssa kärsinyt tästä jo vuodesta 2010 ja jos ei hoitoa hanki voi seuraukset olla hyvinki pahat.



Keittoja tulee jonkun verran tehtyä, sekaan vaan kaikkea terveellistä ja lihaa tietty aina välillä.

Salaatit on hyviä välipaloja ja vatsa täyttyykin nopeammin ja pienemmistä määristä.

Hirssipuuroa marjojen ja hedelmien kanssa tulee syötyä aika lailla, samotenku jugurtteja joihin sekaan laitan pellavansiemeniä ja tattarihiutaleita.
Mieheni kanssa keitetään omat pastat ja sihvilä välillä pestään, ettei vehnää tulisi sekaan ollenkaan..tympiältä sekin aluksi tuntu, mutta kaikkeen tottuu, kun on pakko !

Täällä taas! Hairbell tuotteet käytössä

Jihuu jihuu, mä oon nyt niin onnellinen kun pääsin kirjautuun blogiini. Jostain syystä en oo päässyt kirjautumaan ja mietinki että oonko vaihtanut salasanaa ja nyt en muista sitä. Aattelin tänään sitte kirjautua niillä viimeksi muistamillani tunnuksilla ja JESS! pääsin kirjautuun. Oon tässä kuukausien ajan jo miettinyt, että pitääkö tässä nyt alkaa uutta tekeen, että ei yhtään huvittaisi.
Joten nyt alkaa vuosisadan blogipäivitykset, ette tiiäkkää mitä kaikkee on tapahtunut ja nähty.



Tilasin jokunen kuukausi sitten Hairbell shamppoon ja hoitoaineen. Näin mainoksen facebook sivuillani ja päätin laittaa tilaukseen, nopeasti pitkät hiukset, vau! Pakkohan se oli testata ja niimpä tuloksia alkoi jo viikossa näkyä. Aluksi olin niin innoissani, että otin joka viikon jälkeen ennen ja jälkeen kuvat hiuksista ja tulosta näky aina vaan enemmän, sentti viikossa.
Tuossa alhaalla kuva eka viikosta kun käytin Hairbell tuotteita. Voiskin joku päivä ottaa nykyisistä hiuksista kuvaa ja kattoo miten on tukka muuttunu.

Tilasin äidillekkin joululahjaksi nuo ja varmasti alkaa kutrit kasvamaan.









sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Syksyltä

Tässäpä vielä muutamia kuvia syksyltä.
Ostettiin olkkariin uus kello, joka kotona ei sitte toiminukkaan, pikkusen kaipais meisseliä niin alkas pellaan. Syksyn aikana olin kippeenä ja tietenkin just lomalla, kauhee flunssa oli päällä ja kahet antibiotit piti ottaa. Kotona tylsistyessä virkkasin pitkästä aikaa ja tuommonen pussukka syntyi, mulla oli aivan liian ohkanen koukku  1½ vaikka pitäs olla 4 tai 4½, jostain kumman syystä ne on kadonnu jonnekkin.. Kovassa virkkaus innostuksessa koukun koolla ei siis ollu väliä. :)



Työkaverin synttärijuhlissa olin vielä jonku verran kipeä, mutta menin paikalle kun olin ostanut uuden mekonkin juuri tätä juhlaa varten.
Tuo mekko on aivan ihana, tilasin sen Jeansilta, ainiin tilasin sieltä myös tekoripset, joita en saanut paketin mukana tulleella liimalla pysymään ja aivan paniikissa yritin saaha ne laitettua.. pikkanen paniikki alko jo iskeen ja sitte päätin pestä meikit kokonaan pois ja meikata uuestaan ku naama oli aivan sottanen liimasta ja ripsarista joka oli lähtenyt leviään.. kauheeta! Vartissa meikkasin uuestaan ja nakkasin ripset kaappiin :DD
Muuten synttärikemut meni loistavasti ja oli mukavaa !
Leikkasin pari viikkua sitte itelle otsatukan ja viikon päästä olin jo kyllästyny siihen, onneksi hiukset kasvaa nopsaa.







Kaapin uusi ilme

Hellurei! En ookkaan vähään aikaan muistnau päivittää bloggii. Tässä syksyllä oon karsinu ylimäärästä rompetta ja vaatteita myyntiin ja hyvin on kaupaksi menny. Ensin vanhaa pois ja sitte suunnitteleen uutta kotiin.
Innostuin lomalla uudistamaan vanhaa kaappia, hioin parvikkeella käsin sen ja voin sanua että kauhee homma oli ! Sitten kun sain kyllin tasaiseksi hiottua pinnan niin petsasin pariin kertaan ja hyvä tuli. :)


Stockmannilta löysin ihanat pöllö vetimet, sopii täydellisesti kaappiin.

Seuraava projekti olis lavapöytä kuhan jotenkin sais ne kuskattua kotiin niin vois alkaa värkkään. Oon ostanu jo valmiiksi isot renkaat, jotka tulee pöytään. En malta oottaa että saan pöydän pirttiiin.