keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vuokatissa mökkeilemässä

Kauan odotettu mökkireissu on reissattu viime viikonloppuna ja aivan mieletön reissu oli kyllä. Mökkeilyyn osallistui siskoni ja kolme serkkutyttöä sekä viis muuta, joita en entuudestaan tuntenut. Käytiin eka iltana baarissa (Kantiksessa :´D), jossa saatiin tanssia jalat kippeiksi sekä sisko nyrjäytti nilkkansa. Hauskinta oli se, että paikalliset oli lähteny baariin pilkkihaalarit päällä. Ei kait siinä tietenkää mitään, meillä tytsyillähän oli kunnon bilekamat niskassa.

Lauantaina alettiin loiventamaan oloja heti ku saatiin silmät auki. Ohjelmassa oli ajelua ympäri kyliä ja käytiin rinteessä kuvailmessa kuin pahimmatkin turistit. Maisemat oli huikeat ja viima viilsi nenänpäätä. Osa naikkosista halus mennä Kantinkultaan kylpylään ja muut sitte mökissä höpötti keskenään. Katinkullassa käytiin kaikki kyllä syömässä.


















Mökissä oltiin serkkujen kesken pantomiimia ja laululeikkejä, juotiin sitrusjuomia vodkan kera. Illasta lähettiin ulos hyppimään hankeen ja päästettiin sisäiset lapset ulos kuoresta ja kierettiin oikein kunnolla. :) Olihan meillä lystiä, kinoksesta suoraan sitte saunaan ja jotku uskaltautu hankeenki pyörimään.

Viikonloppu meni vaan pirun nopiaa, joten alettiin jo uutta reissua suunnitteleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti