tiistai 17. helmikuuta 2015

Töpö tapaamassa poikaansa

Tänään käytiin moikkaamassa Töpön poikaa Rullea koirapuistossa. Vauhtia riitti niin paljon, että Töpöä meinas alkaa ärsyttään kun ei pysyny nuoren miehen kintereillä. Palloa ja keppiä haettiin sitte ihan kilipaa ja välillä äristiin.




Töpöki ihme ja kyllä jakso leikkiä lähes koko puistoreissun ajan, yleensä into loppuu aika äkkiä ja sitte siirrytään syrjään omiin oloihin.





Töpö tais ihmetellä kuinka samannäköinen poikansa on, turkki lyhyempi mutta muuten kuin isänsä.
Lopussa meinas jo väsyttää ja nälkä kurnia vatsassa joten kotia kohti tassut käy. Tulevaisuudessa tulemme takuulla näkemään Rullea vielä ja kaikki voivat taas leikkiä yhdessä.
Kotona pojat olivat tosi rauhassa mistäköhän johtuis. :D

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Hirssi-tattaripuuro

Oon alkanut syömään hirssi ja tattaripuuroa johon laitan myös sekaan keittymään kurpitsansiemeniä, kylläpä tullee hyvää! Kurpitsansiemenet on aivan älyttömän terveellisiä ja eipä nuo hassumman makuisiakkaa oo.


Päälle sitte runsaasti marjoja tai hedelmiä, jaksaa pitkälle päivää tämmösellä aamupalalla.



Tässä shelttipojistaki kuvia. Innolla ootellaan Töpön pojan tapaamista, kuhan tapaamiselle vielä saatas päivä sovittua niin pääsis riehumaan. Voi olla että Töpö pelkää tai ei halua lähestyä poikaansa, mutta eiköhän pikkasen kuitenki voi keppiä hakia.

Kameralla leikkimistä

Kameralla leikkiminen on joskus ihan kivaa vaikka kuvat ei aina onnistukkaa. Tänään aattelin vaan kuvata mun tukkaa kun se on kasvanu tosi paljon ja jälleen mietin mitä voisin tukalle tehä kun juurikasvu alkaa näyttään ihan kauheelta. Päänahkani ei kauheesti kestä värjäystä, joten jotain hennompaa vois miettiä.
Nythän mulla onki aikaa miettiä kun oon reippaan viikon talvilomalla.



















Pari viikkoa sitten laitoin alatukkaan turkoosin väristä suoraväriä, joka haalistuu pikkasen aina pesussa, mutta väriä voi lisätä jolloin väri taas kirkastuu ja näyttää hyvältä. 
Tässähän tuli tosiaan vähä muitaki kuvia ku pelkästään tukasta, mutta eipä se mittään haittaa. 
Tosi ihanaa kun aurinko on alkanut paistamaan ja piritstää päivääni aina vaan enemmän. Tekis jopa mieli lähtä hiihtään, mutta tiiä sitte saanko enään koskaan suksia jalkaani. Aurinkoa hyväksi käyttäen otin muutamat varjokuvat. 




Tiiä sit mitä noissa kuvissa oikeen tapahtuu :-D valssia kenties?

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vuokatissa mökkeilemässä

Kauan odotettu mökkireissu on reissattu viime viikonloppuna ja aivan mieletön reissu oli kyllä. Mökkeilyyn osallistui siskoni ja kolme serkkutyttöä sekä viis muuta, joita en entuudestaan tuntenut. Käytiin eka iltana baarissa (Kantiksessa :´D), jossa saatiin tanssia jalat kippeiksi sekä sisko nyrjäytti nilkkansa. Hauskinta oli se, että paikalliset oli lähteny baariin pilkkihaalarit päällä. Ei kait siinä tietenkää mitään, meillä tytsyillähän oli kunnon bilekamat niskassa.

Lauantaina alettiin loiventamaan oloja heti ku saatiin silmät auki. Ohjelmassa oli ajelua ympäri kyliä ja käytiin rinteessä kuvailmessa kuin pahimmatkin turistit. Maisemat oli huikeat ja viima viilsi nenänpäätä. Osa naikkosista halus mennä Kantinkultaan kylpylään ja muut sitte mökissä höpötti keskenään. Katinkullassa käytiin kaikki kyllä syömässä.


















Mökissä oltiin serkkujen kesken pantomiimia ja laululeikkejä, juotiin sitrusjuomia vodkan kera. Illasta lähettiin ulos hyppimään hankeen ja päästettiin sisäiset lapset ulos kuoresta ja kierettiin oikein kunnolla. :) Olihan meillä lystiä, kinoksesta suoraan sitte saunaan ja jotku uskaltautu hankeenki pyörimään.

Viikonloppu meni vaan pirun nopiaa, joten alettiin jo uutta reissua suunnitteleen.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Kuvien sekamelska

Tilasin tuossa yks päivä valokuvia kun koneelle kerääntyy aina niin paljon kuvia niin ois mukava kattua perinteisesti albumista kuvia ja näyttää ystäville ja lapsille sitten joskus. :D
Tilasin Smartfotosta, jossa yks kuva maksaa 9 senttiä, joten ostoskoriin kerty yhteensä 217 kuvaa. Parin päivän päästä ne jo tipahti postiluukusta.





Joskus ostin jostain alennuskorista tommosen ison kehyksen ja viime yönä oli sit niin tylsää, että aattelin laittaa kehykseen pikkasen sisältöä.

Vielä olis hakusessa erin kokoisia kehyksiä ja paljon sekä se albumi johon voisin kuvat liittää..

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulukuulumiset




Joulu meni rennosti ja hienoja paketteja avatessa. Jälleen oli kyllä tontut tiennyt mitä lahjoja meitsi tarttis.
Oli legginssii, termosmukia, ruokakirjoja, villasukat, ipadiin näppäimet, suklaata ja kaikkea tarpeellista.

Kun termosmukipakettia aukasin, oli mulla melkoset ilmeet varmaan kohilla kun luulin että saisin kameraan uuden objektiivin. :DD

 Äiti oli jälleen loihtinut upean käsityön joka ripustetaan seinälle. :)


Koirilta vielä kuulumiset tähän loppuun. Jouluna herkuttelivat mahat täyteen maksalaatikkoa ja availivat muutamat herkkupaketit.
Töpölle piti tänään rakentaa peti, että se näkee mitä ulkona tapahtuu. Toisinsanoen petinä toimii varastosta haettu pahvilaatikko ja päällä oma peti. :D



Ruokaremontti

Joulukuun 9 päivä kävin lääkärissä, sillä vatsani oli reistaillut todella paljon ja häirinnyt pahasti päivittäisiä touhujani. Aina syönnin jälkeen vatsaa alkoi nipistellä ja maha meni sekaisin, vessassa sai ravata ja olo helpottui. Pahinta oli se kun ei tiennyt mistä se johtui ja mitä tulisi vältellä jottei vastaavaa enään tapahtuisi. Lääkäri passitti minut verikokeisiin ja seuraavana päivänä soitti tuloksista, tulokset olivat todella hyvät joten suolitähystykseen ei ollut tarvetta. Sovimme kuitenkin, että alkaisin kokeilla FODMAP ruokavaliota. Tutkiessani asiaa ajatus moisesta ruokavaliosta kuulosti kauhealta ja ei yhtään mukavalta..lista tuotteista ja aineksista joita tulisi välttää oli hirvittävää luettavaa. Mielessäni oli vaan kysymys "Mitä mä ees voin syyä?" tuntui, että kaikki oli kiellettyä.

Turvotus lähti viikossa, samotenku 2 kiloa, kolmessa viikossa oli lähtenyt 4 kiloa. Sekin tuntu kummalta ku ei tarvis laihtua ja kilot vaan karisee, en siis oo mikään timmi mutta muotoja vois tietenki olla :D

Outoa ettei oo tiennyt että on turvotusta, vatsa ei ole enään "pallo". FODMAP ruokavalio on auttanut tosi paljon, sillä minulla on mitä ilmeisimmin ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS). Ei tiedetä mistä se johtuu ja täydellistä hoitoa ei ole.
Diettinähän tuo on tosi toimiva, mutta en ikimaailmassa ois itekseni moiseen ruokaremonttin alkanut, mietin gluteenittomia tuotteitakin, että hyi helkkari neki on pahaa, mutta väärässä olin, nykyään on niin paljon vaihtoehtoja ja leipäkin tosissaan maistuu leivältä ja hyvää on.
Oli hyvä, että tajusin hankkiutua lääkärin juttusille, sillä olen suoleni ja vatsani kanssa kärsinyt tästä jo vuodesta 2010 ja jos ei hoitoa hanki voi seuraukset olla hyvinki pahat.



Keittoja tulee jonkun verran tehtyä, sekaan vaan kaikkea terveellistä ja lihaa tietty aina välillä.

Salaatit on hyviä välipaloja ja vatsa täyttyykin nopeammin ja pienemmistä määristä.

Hirssipuuroa marjojen ja hedelmien kanssa tulee syötyä aika lailla, samotenku jugurtteja joihin sekaan laitan pellavansiemeniä ja tattarihiutaleita.
Mieheni kanssa keitetään omat pastat ja sihvilä välillä pestään, ettei vehnää tulisi sekaan ollenkaan..tympiältä sekin aluksi tuntu, mutta kaikkeen tottuu, kun on pakko !