lauantai 14. huhtikuuta 2018

Varaston siivous

Eilen käytiin varasto perusteellisesti läpi ja turhaa roinaa nakattiin menemään. Mä tutkin mun laatikoita, joihin oon säästänyt lapsuuden ja nuoruuden tavaroita muistoiksi.
Ihan kun olisi käynyt aikamatkalla, mieleen palasi lapsuudenkodin tunnelma ja puuhailut isossa talossa.
Laatikoiden kätköistä löytyi vanhat päiväkirjani, lempi kirjepaperit,  joita ei koskaan saanut käyttää sekä tarrakirjaan kerätyt tarrat, jossa oli sellaisia joita en suostunut kavereiden kanssa koskaan vaihtamaan.
Lasten kirjoja oli pari laatikkoa, ne täytyy vielä järkätä hyllyyn. Laatikoista löytyi mm. koulukuvia, lautapelejä, pehmoleluja, mitalleja, koulukirjoja, onnittelukortteja, kukkaro, jossa oli pennejä, rippikuva, jota en muistanut edes olevan ja vaikka mitä.
Ai niin, myös vanha sormus oli tavaroiden joukossa, jonka löysin aikoinaan lapsuudenkodin listan alta ennen remonttia.

Minusta on ihana katsella ja muistella omien vanhojen tavaroiden kautta. Kaikkea ei voi, eikä saakkaan heittää pois. Menneisiin on mukava välillä palata ja miettiä mitä tällä hetkellä on elämässä käymässä läpi.  Jännä huomata, miten paljon on kaikkea kokenut.

Uppouduin niin omien aarteiden pariin, että mies sai järkätä tavarat takaisin varaston hyllyyn ja mä jatkoin haaveilua. Varasto tuli siistiksi ja tilaaki löytyy nyt yllättävän paljon.

Mukava päivä!

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti