Näytetään tekstit, joissa on tunniste itse tehtyä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itse tehtyä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. elokuuta 2018

Virkkaamalla lahjat

Vähän meinas viime tippaan mennä virkkausten kanssa, kun halusin tehdä siskolle itse jotain syntymäpäivälahjoja. Viimisenä yönä sain maton valmiiksi, jonka muuten aloitin tasan tarkalleen vuosi sitten. Kude kuitenkin loppui ja työ jäi kaapin hyllylle odottaan jatkoa. Kudetta piti kuitenkin saada lisää, jotta maton saisi valmiiksi. Siinäkin meni melko hilkulle kun Lankamaailma oli lauantaina kolmeen auki ja olin kahdeksaa vaille putiikissa. Kerranki minulla oli vieläpä tuuria sillä seinäkoukussa roikkui ainut vyyhti kyseistä kudetta, joten nappasin sen kainaloon ja pingoin kotiin virkkaan.
Maton reunaaksi testailin erinlaisia reunuksia, mutta mikään ei oikein näyttänyt kivalta, joten keksin päästä ja hyvä tuli.

Toinen projektini oli sit virkatuista pikku mandaloista tehty pöytäliina. Villalangalla yhdistin palat ja prässäsin lopuksi.

Itse tehdyt kortit tottakai piti askarrella.

Mielestäni onnistuin lahjojen kanssa hyvin, ainakin itse olisin otettu jos minulle tuollaisia tehtäisi :)





Sisko oli tehnyt elämänsä ensimäisen kakun ja olihan se herkku!!!

perjantai 2. helmikuuta 2018

Appelsiineja aamuihin


Aamuisin olen alkanut taas puristamaan appelsiinimehua. Se on kyllä hyvää ja ihanan hedelmälihaista. Päivä lähtee reippaasti käyntiin ja saa mukavasti vitamiineja.
Tämä Tupperwaren pikku puristin on kelpo vehe siihen, eikä tarvi isoa mehulinkoa kaivaa esiin. Toki silläkin tehdään sit kannutolkulla, mutta nopeasti pariin lasilliseen tämä on nopea ratkaisu.
Appelsiinit ovat nyt satokausituotteita, erittäin maukkaita ja pinkeitä.







Ai että ja taas jaksaa hyvin.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Retroperjantai

Noniin, nyt päästään asiaan. Kun minä olin lapsi mummoni teki meille kaikki vaatteet. Värikkäitä, pitsisiä, kuvia painettuina ja röyhelöitä. Mummolta ei ideat loppunut kesken, hän teki meille lähes kaiken. Toppahaalarit, takit, toppahousut, välipuvut, lakit, collegevaatteet, yöpuvut, aluskerrastot, siis kaiken!
Muistan kun ala-asteella joku luokkakaveri kysyi, mistä mulle on jalassa olleet housut ostettu. Sanoin ylpesti, että "mummoni ne on tehnyt".
Lisäksi mummo neuloi meille aina uusia lapasia, säärystimiä ja villasukkia. Kun entisistä kuluin pohjat puhki, mummo tekas uuet tilalle.

Mummolla oli myös oma kangasliike, jossa hypisteltiin aina erinlaisia kankaita ja nappeja. Nyt alko soimaan päässä "Ne oli aikoja, niitä unohtaa en voi.."
Enkä haluakkaan unohtaa, muistoissani ne aina on ja onneksi myös valokuvissa.
Jouluna parhaimmat lahjat oli ne pehmeimmät, tiesi että siellä oli uusia vaatteita ja pussilakanoita.

Oon ehdottomasti halunnut ottaa myös meidän pojalle käyttöön niitä vaatteita, joita ollaan siskoni kanssa pienenä käytetty. Ei toki niitä kaikista röyhelöisempiä tai vaaleanpunaisia, vaikka sillä mitään merkitystä olisi.
Vain murto-osa vaatteista on päälle asti kerennyt.






Kyllähän nämä on malliltaan ja väreiltään aivan eri luokkaa mitä kaupoissa myydään. Minusta on vain mukavaa, että käytössä on sekä uusia että vanhoja vaatteita.
Nuo vihreät vaatteet on aivan ihanan pehmoista kangasta ja tosi helpot pukea päälle. Paidasta huomaa, että röyhelöä täytyy olla. Tuo valkoisella pohjalla oleva hunajahaalari on kans pehmeää materiaalia ja ollutkin yöasuna käytössä, nyt jo pieni.



Osa vähän isompia haalareita vielä sekä verkkatakki ja paita. Pari haalaria nuista on jo käytössä ollut.


Nämä potkarit on kokoa 60 ja ollut kuulemma äitiyspakkauksessa vuonna -91 tai -92. Käytössä olleet nämäkin.


Melko taitavaa. Mummoni on myös tehnyt ristiäismekon, joka meillä on ollut pienenä käytössä ja oli Iivollakin. Siitä pitäski tehä se postaus. Myös äitini häämekko on mummon tekosia ja siskoni rippijuhla-asu, jossa oli korsetti yläosa ja hieno hame.

Ei muuta kuin oikein hyvää perjantaita kaikille!