tiistai 1. syyskuuta 2020

Donitsiseinä

Oon jo tovin aikaa suunnitellut, että tehdään itse donitsiseinä joka tulisi juhlien kahvipöytään. Tämäkin projekti vei oman aikansa ja tänään se saatiin jo lähes valmiiksi.


Tässä oli vain vähän ideaa minkälaista lähtis tavoitteleen. Paperille suunnittelua ja murot donitseina.
Lopputulos ei ollut tallainen, mutta jotain sinne päin. Kuhan donitsit saa seinälle niin on onnistuttu.




Hiomista, hiomista ja maalausta tekstiin sata kertaa, kun ei meinannut onnistua millään. Hyllyjen tapit toimii hyvin donitsien pidikkeinä.

Lopuksi petsiä pintaan.


Pojan kans askarreltiin donitsit niin sai vähä oikeeta vaikutelmaa. Seinällä ei ole vielä tukevaa jalkaa, jolla se sitten kahvipöytää koristaa.


Sanoisinko kuitenkin, että ihan hyvä siitä tuli ja säästi helposti sen 40-60e mitä nämä netissä maksaa.

Stokke tripp trappin muodonmuutos

Mieheni ja pojan syöttötuoli projekti tuli eilen valmiiksi. Tovin aikaahan tuo veikin ja piti ostaa kaikenlaisia työkaluja ja vempaimia.

 Ensin hioivat hyviksi puukappaleet ja sitten petsasivat ne. Lopuksi kokoaminen ja tuolin ihastelua.

Aivan kuin ois kokonaan eri tuoli. Kyllä se kannattaa vähän tuunailla ja nähä vaivaa.  

Eka kuvassa tuoli on alkuperäisessä kunnossa.










Tää on kyllä nyt niin huikee että!!

Raskausvatsan kasvua

 






































Melkosta vauhtia se vatsa sitten alkaa kasvaa kun vauhtiin pääsee. Nyt jo melko tukalat oltavat, kohta nyytti sylissä. <3

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Oma koti

Loppukesän uusi harrastus eli asuntoesittelyt on saatu päätökseen ja löydettiin täydellinen koti. Kerettiin käyä varmaan kymmenessä eri esittelyssä ja aina oli jotain mitä puuttui tai pitäisi heti alkaan remontoimaan, sellaista ei etsitty. Laajensimme alueitakin laajemmalle, josko uusi koti olisi sieltä löytynyt mutta ei. 

Uusi kotimme sijaitsee 700 metriä merestä mikä oli meille se melko tärkeä asia. Lisäksi tarpeeksi iso tontti ja oma sellainen. Halusimme myös, että talosta löytyisi takka ja tässä kohteessa on oikeen takkahuone.

Tiesimme jo esittelyn aikana, että nyt se koti löyty. Tämän kun omaksi saisi! Kuvat netissä hämäs aika paljonkin, eli kannattaa käyä kattomassa kaikkia vaihtoehtoja. Meki oltiin sivuutettu tätä kohdetta että "eii tuo oo se" mutta toisinpa kävi. Paikan päällä talo pisti parastaan. 

Alettiin sopimaan kuntotarkastusaikaa ja se saatiin päätökseen. Tarkastuksessa meni mukavasti 5 tuntia ja kaikki oli ookoo, mikä helpotus. 

Pankin kanssa meinasimme olla jo malttamattomia, mutta rauhallisuus palkitsee.

Kaupat tehtiin viime perjantaina. Nyt vain jännätään, kumpi tulee ensin: vauva vai muutto :D
Taloon pääsis muuttamaan 14.9 ja kaikki alkais oleen pakattuna.