maanantai 18. maaliskuuta 2013

Virkaten ja värkäten

Pieniä ja isompiakin nelijöitä tehden on tämä päivä mennyt. Isommat neliöt tein kahesta eri 7 veljksen-langasta yhtäaikaa käyttäen. Tosi mukavaa näpertää neliötä, vielä kun tietäs mitä niistä sitten joskus tulee :)) Kivan erikoisia ovat nuo pinkki ja sininen lanka kun niin eri paksuusia ja pehmoisia.






                                                                                   




lauantai 16. maaliskuuta 2013

Eväsretkellä merenjäällä

Niin hyvä ilma ollu tänään, että piti oikein lähtä eväsretkelle. Aurinko paisto lämpimästi ja pakkasta vaan -5, lepposta. Kameran pakkasin mukaan ja muutaman kuvan sain napattua ennen ku akku tyhjeni.









perjantai 15. maaliskuuta 2013

Pieni ja löysä matto

Tänään aattelin viimeistellä toisen maton joka ollu keskeneräisenä. Muutaman kierroksen siihen tein lissää ja aattelin että kyllähän tämä on jo tarpeeksi iso olohuoneeseen. Kun alettiin laittaa mattoa pöyän alle huomattiin, että maton keskiosa on todella löysempää kuin reunat ja koitettiin singuttaa mattoa sopivaksi mutta ei onnistunu. Saatiin matto asetettua lattialle ilman rypylöitä ja laitettiin pöytä päälle, hieman pikkuselta se kyllä näyttää :D Pahus, ku ois tiennyt että toi keskiosa on venyvämpää.. noo kyllä kai tuo nuinkin menee.




Vai oiskohan kuitenki niin että matto on sopiva ja pöytä liian iso?


 
Tämä toinen matto löysi paikkansa ainakin toistaiseksi keittiöstä ja hyvin sinne näyttää sopivan :)

torstai 14. maaliskuuta 2013

Matto ja ilmatyynyalus

Ensimmäinen lomapäivä mennyt jo oikein mukavasti. Sain maton päättelyä vaille valmiiksi ja tuli käytyä ilmatyynyaluksen kyydissä. :)

Töpö ei oikein malttanu oottaa että matto valmistus








sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

RUKA

Huippu reissu Rukalla kyllä! Viikonloppu vain vilahti nopeasti, mutta paljon kerettiin tekemään. Paljussa lilluttiin yötä päivään ja laskettelemassakin käytiin, sehän se vasta hurjaa olikin ku muutama vuosi sitten käyny viimeksi rinteessä. Hyvinhän tuo kuitenkin meni ja sain muutamia kuviakin napattua. Pisteessäki pyörähettiin heti pejantaina.
















torstai 7. maaliskuuta 2013

Nyt kutsuu mua kuusamo

Pakkaushommia ja tänään suunnaksi Kuusamo. Ihanaa lähtä mökkeileen huippu seurassa ja käyä rinteessä ja paljussa lekottelemassa :) Mmm..  tää pakkaaminen vaan tuntuu tosi vaikeelta.. Ää..

Matskujen hankkiminen

Yks päivä tuossa kävin mattokutomosta ostamassa kutteita, säkillinen lähti mukkaan :) Vähäksi aikaa taas riittää tekemistä : > Tommonen läjä tuli maksaa jonku 54e, eli tosi edullista verrattuna keskustan lankakauppaan.


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kummajainen

Sohvalla ollessa tekasin tämmösen, eikä aavistustakaa mikä se on :D n. 15 minuttia koukutin ja synty tommonen.


lauantai 2. maaliskuuta 2013

12mm vauhissa

Eilen sain aikaseksi tehä keltaseen mattoon oranssia reunaa. Ajattelin vielä jotain väriä mattoon lisätä.
Lisäksi työn alla on isoäidinneliöt ja eilen kokeilin tehä niitä trikookuteesta :) Vissiin aika hyvin tekeminen suju kun sain aika pitkälle tehtyä.