Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pakkanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pakkanen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Iltakävelyllä pakkasessa

Mahtavaa oli käydä kävelyllä -7 asteen pakkasessa. Pakkanen narskui kenkien alla mukavasti ja kilometrit jäivät taakse.
Puut oli jäisiä ja upeita kuin jostain piiretyistä. Ihmisiäkään ei montaa tullut vastaan, rauhallista.
Jokseenkin tuntui kuin olisi ollut Lapissa. Tähtitaivas yllä ja korkeat nietokset, toki pohjoisessa on enemmän lunta, mut harvemmin täällä näinkään paljoa näkee.
Olisihan se hienoa tällekin talvea päästä käymään Lapissa.




Hiihtoladuille ois kans haluja päästä. Meren jäälle tai jonnekin reiteille, jossa ois kuitenkin mäkiä. Välillä pysähtyä paistaan makkaraa ja keittää oikeen kunnon retkikahvit. Siinä vois olla ideaa.
Viime talvena kävin monien vuosien tauon jälkeen kahdesti hiihtämässä, Rukalla ja Syötteellä, siellä niitä mäkiä vasta olikin.
Ei auta kuin lähteä haaveilemaan punkan pohjalle.
Öitä!