Näytetään tekstit, joissa on tunniste KÄSITYÖT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KÄSITYÖT. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Junasukat jalkoihin

Viime viikolla kävimme mummilla ja siellä oli Iivolle junasukka valmistumassa. Poika sai sovittaakin sitä, puikot oli kiinnostavan näköiset tikut.
Tänään käytiin myös kylässä ja mummi pikapaketoi pojalle lahjan.
Iivo sai itse aukaista ja rapistella lahjapaperin kanssa, tuntu että se kesti ikuisuuden, oli sen verran mukavaa puuhaa. :)
Lahjakääröstä paljastui ihanat junasukat, oli mummi pyöräyttänyt toisenkin valmiiksi.
Aivan upeat, on pojalla taas koreat villasukat.
Mummilta sai myös värikkäät lelurinkulat, jotka oli mieluisat. Tänään oli kunnolla puuhastelua ja kotiin palattua nukahti samantien sänkyynsä.










tiistai 13. maaliskuuta 2018

Monta rautaa tulessa


Tältä se näyttää, nimittäin mun paikka jossa harrastan käsitöitä ja askartelua. Kuten kuvasta näkyy, mulla on monta rautaa tulessa ja tottakai yhtä aikaa. Plus mitä päässä liikkuu eli noin 20 ideaa lisää.
No joo, tässä mulla on menossa virkkausta (mandalat), neulomista (ei vielä ihan tarkkaa tietoa), virkkausta lisää (pääsiäiskoristeita), päiväkirjan suunnittelua ja tupsujen tekoa. Myös kahvitauko.
Nopppia tai oikeestaan niitten koteloa tarvin viivottimena päiväkirjan teossa.

En tiiä mistä saan näitä kaikenlaisia ideoita ja mihin tarvin kaikkea sitä mitä värkkäilen. Ehkä annan vaikka hyväntekeväisyyteen tai jotain.

Ai niin ja tässä tulee lisää, eli mielestäni palmun ruukku oli aivan liian ruma, joten kaipas ehdottomasti lisää väriä. Heti paljon parempi, ehkä vielä vaatteet niin tarkenee.



Ei mulla ainakaan aika käy pitkäksi, jos niin kävis olisin pulassa.

Nopeat tupsut

Parina päivänä oon tehnyt tupsuja, ne valmistuu nopeasti ja on helppo tehdä. Vielä en tiiä mitä niistä tulee tai mihin niitä laitan.
Oon tehnyt jot 33 ja vosin tehdä niitä vaikka koko ajan, mut rajansa kaikella.




Nopeat pyöräytykset, sido, leikkaa ja siisti. Tällä reseptillä valmsita tulee!





Oon tehnyt monen kokoisia kans, että mihin vaan tarvis tupsua laittaa niin eiköhän oikian kokoinen löydy.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Pirteät mandalat

Oon jälleen palannut mandaloitten pariin, tein osasta hieman isompia ja kohta pääsen yhdistämään niitä ja verho voi valmistua. No siihen menee kyllä vielä aikaa.
Keltaisesta on ehdottomasti tullut mun yks suosikkiväri, näen kaikkialla sitä ja se on mukavan pirteä.
Virkattujen mandaloitteni joukosta valitsin ensin ne keltaiset ja oranssit, joita aloin tekeen lisää ja suurentamaan. Niistä tulee kivan näköisiä ja toivottavasti näyttää verhossakin hyvältä.






Virkkausten yhdeydessä on hyvä pitää välillä kahvitauko. Jälleen oon koukussa ja uusia inspiraatioita on pää täynnä, kiitos äitini. 

tiistai 9. tammikuuta 2018

Virkatut mandalat

Oon varmaan joskus marraskuussa alkanut virkkaamaan vähä enemmän mandaloita, joista ajattelin tehä keittiöön kapean sivuverhon.
Mandalat valmistuu nopeasti ja niitä on mukava tehdä. Nyt on yli 100 kasassa, enkä tiiä paljonko niitä vielä tarvii.



Oon aatellu et tekisin vähä samalla tavalla verhot kuin oon tehnyt sen taulun. Eli ylös tulis keltaisia ja sinisiä mandaloita niin kuin aurinkoa ja taivasta. Alas sit ruskeita, mustaa ja harmaata maaksi. Keskelle vois laittaa värikkäitä ja joitain neutraaleja kaveriksi.


Leon kaverina suunnittelemassa.


Tältä monesti näyttää sohva, keittiön pöytä, sänky tai lattia. Oon myös automatkoilla ja kyläillessä tehnyt näitä. Kaikki levälleen vaan ja kun poika herää nokosiltaan kamat kässäboxiin ja johonki nurkkaan.
Pitäisikin hommata lisää värikkäitä lankoja ja alkaa suunnittelemaan miten saan ikkunanipsuihin verhon kiinnitettyä. Ensin vielä muutamat ympyrät virkata.