torstai 10. helmikuuta 2022

8 faktaa minusta, jopa enemmän

 Sain Instagramin puolella 8 faktaa haasteen ja tässä ne tulee.













Aluksi en meinannut millään keksiä mitään, mutta sitten sitä oikeen innoistui näiden kanssa. 

Voisin vieläkin pari laittaa :D

* Ennen lapsia pystyin helposti nukkuun kellon ympäri ja iltavuoroon kun oli meno piti sitäkin varten olla herätys. Nyt kun on lapsia ei sellaisista unen määristä voi kun haaveilla. Oon iltaihminen ja mielellään teen iltavuoroja. En pystyisi varmaan tekemään pelkkää aamuvuoroa, tuntuu et koko päivä on semmosta suttuista tallaamista. 
Yllättän hyvin sitä jaksaa vaikka menen yleensä nukkuu 1 yöllä ja 7 - 8 aikaa ylös.

* Pidän juhlista, mutta en niinkään niiden suunnitelusta. Tai no pidän siitä, että voin laittaa kotona vähän rekvisiittaa esille ja tehdä jotain pientä napostelua.

Semmoiset emännöinti- ja keskipisteenä juhlissa oleminen ei myöskään oon ihan mieluista, mut kuitenkin häät sit tulee oleen kyl melkonen juttu että. 


* Keväisin eli jo nyt mulla tulee aina sisustusbuumi päälle. Haluan laittaa jotain uutta kotiin, maalailla yms duunailla kaikkee. 
En oo yhtään siisti ihminen, mut oon koittanut nyt panostaa et koti pysyis ees jotenki aisoissa. 


Haluaisin meille mäyräkoiran, jolle vois rakentaa liukumäen sohvalta alas. Tiedän et ne on melkoisia luupäitä, meillä oli lapsena kotona yksi sellainen. 
Mun elämässä on ollut koira aina, paitsi yhden vuoden kun opiskelin ja asuin pois kotoa. Mut olin hyvin paljon kyllä kotonakin.  Sit tuli mies kuvioihin ja hällä oli Sheltti. 
Iman koiraa ei varmaan osais olla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti